Liian nuori tai liian vanha traktorin rattiin
24.7.2009
Nykyinen maastoliikennelaki on tulkinnanvarainen sen suhteen, saako alle 15-vuotias henkilö ajaa moottoriajoneuvoa pellolla. Käytännössä lakia on tulkittu siten, että alaikäinen ja ajokortiton henkilö voi ajaa traktoria pellolla.
Nyt vireillä on maastoliikennelain uudistus, jossa virkamiehet ovat ajamassa pellolle ehdotonta 15 vuoden ikärajaa, kun taas tuottajajärjestö MTK suosittaa ikärajaksi 12 vuotta. Tieliikenteessä tilanne on selvä. Tiellä vaaditaan vähintään 15 vuoden ikä ja T-luokan ajokortti.
Maataloustraktorien koko ja teho on kasvanut viime vuosina huomattavasti ja samalla myös työkoneiden koko. Isolla koneella on helpompi tehdä iso vahinko. Vakuutusyhtiöiden mukaan alaikäisten aiheuttamia korvattavia vahinkoja on sattunut vuosittain vähän, mutta varmasti osa vahingoista maksetaan omasta pussista. Nuoren on hyvä saada käyttökokemuksia moottorikäyttöisistä koneista, mutta vanhemmat joutuvat ottamaan ja kantamaan vastuun siitä, millaisella kalustolla nuorten annetaan liikkua. Hyvänä ohjenuorana voi pitää sitä, että se mikä ei ole sallittua työntekijälle ei ole sallittua myöskään nuorelle.
Toinen (ja maaseudulla varmasti paljon arempi asia) on se, kuinka vanha (tai kuinka huonokuntoinen) ihminen on sovelias traktorin kuljettajaksi.
Tieliikennelain 63 §:n mukaan ajoneuvoa ei saa kuljettaa se, jolta sairauden, vian, vamman tai väsymyksen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä puuttuvat siihen tarvittavat edellytykset. Ikä sinänsä ei ole este ajoneuvon ajamiseen, mutta ajokortin uusiminen 70 ikävuoden jälkeen edellyttää säännöllisiä lääkärintarkastuksia. Lainsäätäjä on ottanut kantaa siihen, kuinka vanha ihminen soveltuu vaativampaan liikenteeseen. Ammattiautoilijan lupa poistuu 70 vuoden iässä. Iän suhteen on jokaisen käytettävä tervettä maalaisjärkeä. Jossain vaiheessa ”vanhojen isäntien ja emäntien” on viisaampaa suosiolla jättää traktorin ajo nuoremmille, vaikka lain silmissä ajolupa siihen vielä olisikin.
Ihan oman saarnansa aihe on sitten väsymys. Lain mukaan myös väsymys on riittävä este ajoneuvon kuljettamiseen. Tämä sääntö koskee meitä kaikkia. Tuoreiden tutkimusten mukaan väsymys saattaa selittää jopa kolmasosan kaikista kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista.
Metsäteollisuus odottaa
Metsäteollisuuden järjestelyt pyörähtivät taas pykälän eteenpäin, kun UPM, Metsäliitto ja M-real järjestivät uusiksi Metsä-Botnian omistuksen. UPM osti itselleen Uruguayn sellutehtaan ja siihen liittyvät eukalyptusviljelmät ja vastaavasti Metsä-Botnian omistus siirtyi entistä selvemmin Metsäliiton leiriin. UPM jätti itselleen 17 prosentin omistusosuuden Metsä-Botniaan, joka vastaa UPM:n kotimaan paperitehtaiden sellutarvetta.
Järjestely oli hyvä molempien osapuolten kannalta. UPM voi hyödyntää halpaa eukalyptussellua erityisesti Kiinassa ja M-realin velkaantumisaste aleni roimasti. Päätös vakauttaa varmasti myös kotimaan kuitupuumarkkinoita.
Metsäteollisuuden järjestelyt tuskin loppuvat tähän, mutta kaiken kaikkiaan metsäteollisuuden markkinoita kuvaa lähinnä hermostunut odotus. Puukauppa on tällä hetkellä käytännössä pysähdyksissä ja Suomen rajalla Venäjän puolella on huikea määrä kuitupuuta valmiina pinossa odottamassa tuontia. Jos, kuten nyt näyttää, sellun markkinahinta nousee kysynnän pikkuhiljaa kasvaessa ja sitä kautta markkinatilanne paranee, käynnistynee puukauppakin hiljalleen. Vähään aikaan tuskin on paluuta pari vuoden takaisiin hintoihin.
Pentti Törmä

