Puolustuksen puheenvuoro
3.8.2007
Sairauksiin liittyy usein termit vastustuskyky, vasta-aineet, immuniteetti, rokotukset, tautipaineen vähentäminen ja puolustuskyvy 
parantaminen. Elimistöllä on joukko hyvin erilaisia ja eritasoisia puolustusjärjestelmiä, joiden tunteminen auttaa ennalta ehkäisemään eläinten sairastumisia. Meillä on myös mahdollisuus parantaa elimistön kykyä puolustautua taudinaiheuttajia vastaan.
Immuunijärjestelmä on hyvin monimuotoinen ja monimutkainen. Se jaetaan synnynnäisiin ja hankittuihin tekijöihin. Synnynnäinen puolustusjärjestelmä ei tarvitse aiempaa kokemusta taudinaiheuttajasta. Siihen kuuluvat komplementit, antimikrobiset peptidit, fagosytääriset solut (makrofagit, neutrofiilit ja eosinofiilit), tappajasolut ja eräät interferonit. Näillä soluilla ja aineilla on tärkeä tehtävä pitää tartunnan aiheuttajia kurissa niin kauan, että hankitut puolustusjärjestelmät aktivoituvat. Tartunnan aiheuttaja voi olla bakteeri, virus tai vaikkapa loinen.
Hankittuun eli spesifiseen immuunijärjestelmään kuuluvat B- ja T-lymfosyytit sekä niiden tuottamat aineet. Kun tämä immuunijärjestelmä tapaa ensimmäisen kerran tartunnan aiheuttajan, immuunijärjestelmän kannalta antigeenin, kestää 2–3 viikkoa ennen kuin täysi puolustuskyky on saavutettu. Jos sama antigeeni tunkeutuu elimistöön toisen kerran, spesifinen immuunijärjestelmä on täydessä tehossaan paljon nopeammin.
Edellä mainittujen puolustusmekanismien lisäksi käytössä on fyysisiä, kemiallisia ja mikrobiologisia tekijöitä, jotka pyrkivät estämään sairastumisen. Sellaisia ovat mm. solut ihon ja limakalvojen pinnalla, elimistön normaali bakteerifloora, limakalvojen limaneritys, matala pH jne.
Iho
Kehon ensimmäinen suojamuuri ulkomaailmaa vastaan on iho tai nahka. Se estää bakteereja tunkeutumasta elimistöön ja verenkiertoon. Samalla se säätelee kehon lämpötilaa ja estää elimistön nestetasapainoa järkkymästä. Kun eläimen muut puolustusjärjestelmät ovat kunnossa, eläin voi sietää huomattavankin ihon vaurioitumisen. Jos puolustuksessa on puutteita, pienikin naarmu nahassa on portti taudinaiheuttajalle. Ja usein me ihmiset avaamme bakteereille oven possujen elimistöön likaisella neulalla, pihdeillä ja veitsellä.
Pikkuporsaan iho on silkkimäinen ja se kuluu erityisen herkästi rikki. Sen vuoksi porsituskarsinoiden lattiapinnat on valittava porsaiden ehdoilla ja niitä on myös hoidettava ja kunnostettava ahkerasti. Vanhemmiten iho paksuuntuu ja vastaa ennemminkin ilmaisua nahka. Jos sian karsinaolosuhteet eivät ole optimaaliset, paksukin nahka altistuu kulumiselle ja rikkoutumiselle.
Sika voi olla karsinakäyttäytymiseltään sikasiisti tai ihan sottapytty. Siisteillä possuilla iho pysyy kuivana, mutta kosteissa olosuhteissa nahka on pehmeä. Kun esimerkiksi kantava emakko siirretään hiukan kostealta kestokuivikkeelta porsituskarsinaan, varsinkin sen jalkojen nahka kuluu helposti rikki vuohisten ja kintereiden kohdalta. Kosteus ja karheus altistavat myös lapahaavaumalle.
Napa ja saparo ovat ihon vaikeat kohdat. Vastasyntyneen napa on paitsi reikä ihossa myös suora yhteys pienokaisen verenkiertoon. Sen vuoksi touhuamme niin paljon porsituskarsinan puhtauden puolesta. Saparo puolestaan joutuu useimmiten lajitoverin puraisemaksi. Silloin ihon puolustusmekanismi ei enää riitä, koska saparosta avautuu bakteereille mahdollisuus edetä selkärangan rakenteissa syvälle elimistöön.
Hengitystiet
Siinä, missä iho ottaa vastaan ympäristön melko rankat mekaaniset sekä silmälle näkymättömät haittatekijät, hengitystiet ovat erikoistuneet hengitysilman kautta tulevien terveyshaittojen ehkäisyyn. Sieraimissa on karvoja, jotka pysäyttävät suurimmat sisään pyrkivät partikkelit. Kärsässä on koukeroiset kuorikot ja hengitysteiden limakalvo erittää limaa. Hengitysteiden limakalvon soluissa on värekarvoja, jotka kuljettavat limaa ja sen mukana haitallisia aineita nieluun. Sieltä sika nielaisee liman – sioilla näkee todella harvoin ysköksiä.
Jos jotain pääsee läpi tämän puolustusvyöhykkeen, on fagosyyttien eli erikoistuneiden solujen vuoro astua kehiin. Fagosyyttien torjumat aineet, jotka eivät aiheuta tartuntaa, poistetaan liman mukana. Kun kyseessä on tautia aiheuttava bakteeri tai virus, se neutraloidaan useiden aineiden yhteistyöllä ja jälleen poistetaan liman kautta. Jos tartunnan aiheuttajia ei pystytä eliminoimaan, on seurauksena tulehdus ja jälleen uusi ryhmä soluja eli neutrofiilit tulevat paikalle. Mikäli infektiota ei pystytä torjumaan nopeasti, soluvälitteinen immuunijärjestelmä käynnistyy ja alkaa muodostua paikallisia ja koko elimistössä toimivia vasta-aineita, immunoglobuliineja.
Hengitysteiden limakalvoilta erittyvässä limassa on suurimmaksi osaksi immunoglobuliineja, jotka ovat tyyppiä IgA. Alkuvaiheen vasta-ainereaktiossa vallitsevia ovat IgM-vasta-aineet. IgG puolestaan on peräisin veren seerumista. Erityisesti loisia vastaan toimii immunoglobuliini IgE. Emakon ternimaidossa on suurimmaksi osaksi immunoglobuliini IgG:tä.
Ruuansulatuskanava
Sikojen lajinmukainen käyttäytyminen, karsinaympäristö ja ruokavalio saattavat ruuansulatuskanavan puolustusmekanismit melkoisen urakan eteen. Ruuansulatuskanavaan joutuu valtaisa määrä bakteereita, loisten eri asteita, erilaisia ravintoaineita ja muuta tavaraa, mitä sikapossu nassuttaa ruuakseen tai ajankulukseen.
Suoliston vastustuskyky kehittyy sitä mukaa, kun se altistuu uusille antigeeneille. Porsaan immuunipuolustuksen solukon kehittyminen kestää 7–9 viikkoa. Jos porsaat vierotetaan hyvin nuorina, kehitys viivästyy 3–4 viikkoa.
Suoliston limakalvo on hyvä suojamuuri, jos se vain pysyy ehjänä. Osa taudinaiheuttajista tunkeutuu suoliston limakalvon soluihin, osa menee läpi soluväleistä ja jotkut pystyvät kiinnittymään solujen pinnalle. Suolistossa tärkeä puolustuksen osatekijä on immunoglobuliini IgA.
Suolen sisällä elää valtaisa bakteerimäärä. Normaalifloora pystyy osaltaan estämään sairautta aiheuttavien mikrobien lisääntymistä. Suoliston bakteerifloora voi olla hyvin erilainen eri ruokintatavoilla.
Luonnonmukaisten suoliston terveyttä edistävien aineiden eli pre- ja probioottien kehitystyö on ollut hyvin aktiivista, kun rehuista kiellettiin antibioottiset aineet. Suuri vaikuttava tekijä on rehun koostumus, mikä vaikuttaa rehun sulavuuteen ja muodostuvaan bakteeriflooraan.
Virtsatiet ja sukuelimet
Virtsateiden tulehdus voi olla nouseva eli bakteerit tulevat sian ulkoisista virtsateistä ja etenevät sieltä virtsarakkoon ja mahdollisesti munuaisiin asti. Laskeva infektio puolestaan tulee elimistöstä munuaisiin ja sieltä se voi kulkeutua virtsarakkoon. Virtsatiet ovat melko hyvin suojassa infektioilta ja niiden suojamekanismia voidaan parantaa laskemalla virtsan pH:ta.
Sukuelimet ovat alttiina tartunnoille astutuksen tai siemennyksen ja porsimisen aikana. Emakon sukuelinten puolustusmekanismit ovat hyvin aktiivisia kiiman aikana, mutta kiimojen välillä bakteerit pystyvät aiheuttamaan tulehduksia helposti. Joissakin tapauksissa emakoiden valutteluongelman takana onkin väärään aikaan tehdyt siemennykset.
Porsas ja vastustuskyky
Sian istukka ei läpäise vasta-aineita, minkä vuoksi syntyvillä porsailla ei ole lainkaan vasta-aineita elimistössään. Ne eivät myöskään pysty kehittämään nopeasti aktiivista vastustuskykyä. Sen vuoksi ne ovat täysin riippuvaisia emakolta saamansa ternimaidon vasta-aineista. Ternimaidosta saatu vastustuskyky on passiivinen. Ternimaidon vasta-ainepitoisuus puolestaan riippuu siitä, onko emakko muodostanut niitä riittävästi ja mitä eri taudinaiheuttajia vastaan. Mm. pikkuporsasripuli ja porsasrupi vaivaavat eniten ensikkopahnueita, koska ensikoilla ei ole vielä laajaa kokemusta erilaisista taudinaiheuttajista ja niiden ternimaidossa on todennäköisesti vähemmän vasta-aineita kuin vanhemmilla emakoilla.
Porsas pystyy ottamaan vastaan emakon ternimaidon vasta-aineita heti syntymän jälkeen. Tämä ominaisuus loppuu tyystin, kun porsas on parin vuorokauden ikäinen. Jos porsas on syntynyt ennenaikaisesti, se ei pysty käyttämään ternimaidon vasta-aineita yhtä tehokkaasti hyväkseen kuin täysiaikaisena syntynyt possu. Ternimaito on hyvin, hyvin tärkeä tekijä porsaan terveyden ja henkiin jäämisen kannalta, koska porsas saa ensimmäiset bakteerit elimistöönsä heti ulos putkahdettuaan ja ternimaidon vasta nisän löydettyään.
Porsaan vastustuskyky alkaa kehittyä nopeasti, mutta oma vasta-ainetuotanto on alkuperäisen ternimaidosta saadun vasta-ainemäärän kanssa samalla tasolla vasta noin viiden tai kuuden viikon iässä.
Vastustuskyky ja tautipaine
Eläimen vastustuskykyä laskevat esimerkiksi stressi, alkava virussairaus, immuunijärjestelmää haittaavat toksiinit sekä ruokinnalliset virhetekijät. Stressiä puolestaan aiheuttavat mm. eläinten epäasiallinen käsittely, huono sikalailma, ala-arvoiset rehut ja ylitäyttö. Silloin synnynnäiset puolustusmekanismit eivät aina toimi normaalisti. Hankitun eli spesifisen puolustusjärjestelmän käynnistyminen voi olla tavallista hitaampaa, tehottomampaa tai kokonaan muuttunutta. Tällaisessa tilanteessa eläin saattaa sairastua saadessaan tartunnan, mikä normaalisti ei aiheuttaisi lainkaan taudin puhkeamista.
Terveys ja sairaus eivät ole täysin mustavalkoinen asia, välimaastossa on aina myös harmaa alue. Usein kamppailemme tällä harmaalla vyöhykkeellä: ilmanvaihto ei toimi, sioille alkaa tulla hengitystieoireita, ne kasvavat vähän hitaammin, sikala alkaa täyttyä, ilmanvaihto riittää vielä huonommin jne. Tai porsitusosastolla on mennyt ihan hyvin, kunnes alkoi tulla porsimisruuhka, karsinoiden pesu ei onnistu, porsasripuli alkoi lisääntyä ja se kulkeutui karsinasta toiseen ja osastosta toiseen.
Akuuttivaiheen ratkaisu on lääkintä. Valitettavasti antibiootit tuovat vain hetkellisen avun kyseisille potilaille, sikalan ongelmia ne eivät poista. Toisaalta vaikka kuinka yrittäisimme, emme selviä sikojen hoidosta täysin ilman lääkkeitä. Lääkityksellä pyritään pysäyttämään sairastuminen ja osaksi sairauden leviäminen.
Lue koko juttu KMVET:istä!
Kirjoittaja on tuotantoeläinsairauksien erikoislääkäri ja KMVETin avustaja.
Katri Kaaro