Tautien korvausturvassa on aukkoja
20.6.2006
Tuotantoeläimen sairastuminen, loukkaantuminen tai kuolema on kotieläintilalle aina taloudellinen menetys. Korvauksia voi saada EU:n, valtion tai maksullisten vakuutusten kautta. Turva ei kuitenkaan ole aukoton. Yllättäen voidaan olla tilanteessa, ettei eläimille tai tuotannolle taudista aiheutunut vahinko kuulu kenenkään korvattavaksi.
Vakavien tarttuvien eläintautien korvausten perustana on eläintautilaki. EU ja valtio korvaavat osan tiettyjen tautien tutkimisesta ja taudeista aiheutuneista toimenpiteistä. Tämä turva koskee kaikkia kotieläintuottajia.
EU:n korvausten piiriin kuuluu kuitenkin vain osa niistä kustannuksista, joita OIE:n A-listan taudit eli helposti leviävät eläintaudit aiheuttavat. EU korvaa myös osan tiettyjen B-listan tautien tutkimisesta ja niiden aiheuttamista toimenpiteistä.
EU:n yhteisvastuun kautta Suomikin on jo maksanut osansa sikarutosta, suu- ja sorkkataudista ja lintuinfluenssasta, vaikkei niitä meillä itsellämme ole ollutkaan.
Kansallisesti korvataan osa sellaisten tautien aiheuttamista kustannuksista, jotka on eläintautilaissa määritelty vastustettaviksi eläintaudeiksi. Näitä ovat vaaralliset ja valvottavat eläintaudit. Osa OIE:n B-listan taudeista ei kuulu ollenkaan meillä vastustettaviin eläintauteihin.
Taudista ja tapauksesta riippuen korvauksia voi saada taudin tutkimisesta, saneerauksesta ja sen aiheuttamista taloudellisista tappioista sekä taudin torjumiseksi määrättyjen toimenpiteiden aiheuttamista kustannuksista. Mikäli viranomaisten määräämät toimet taudin torjumiseksi vaikeuttavat merkittävästi tuottajan toimeentuloa, voidaan taloudellista vahinkoa korvata valtion varoista.
Ryhmävakuutukset täydentävät korvausturvaa
Kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi, vakuutusyhtiöt irtisanoivat tilakohtaiset epidemiavakuutukset, koska siellä riskit koettiin liian suuriksi. Tuolloin ETT laati yhteistyössä Suomen vakuutusyhdistysten keskusliiton kanssa ryhmävakuutusmallin, jossa meijeri, teurastamo tai munapakkaamo ottaa vakuutuksen omille tuottajilleen. Näin vakuutuskanta saatiin leveäksi ja hinta tilaa kohti alhaiseksi.
Ensimmäinen ryhmävakuutusmalli tehtiin vuonna 1996 salmonellan varalta koskemaan kaikkia tuotantosektoreita. Käytäntö oli osoittanut, että vaikka kyseessä on virallisesti vastustettava tauti, ei eläintautilain määrittämä viranomaisten korvaus ollut alkuunkaan kattava korvaamaan saneerauksen aiheuttamia todellisia kustannuksia tuottajalle.
Naudoilla ryhmävakuutus koskee vain salmonellaa. Sikatiloille luotiin terveysluokituksen kehittämisen myötä laajennettu vakuutus salmonellan, PRRS:n, porsasyskän, dysenterian, kapin ja aivastustaudin varalta.
Tuottajan pitää ryhmävakuutukseen liittyessään pystyä osoittamaan eläintensä olevan vapaita niistä taudeista, joita vakuutus koskee. Pitää myös pystyä näyttämään, että tautitorjuntaa pidetään koko ajan yllä. Vakuutus ei vapauta omasta vastuusta.
Lähes kaikki nautatilat ovat ryhmävakuutusten piirissä. Ulkopuolelle jää vain yksittäisiä suoramyynti- tai hiehokasvatustiloja.
Sikatilojakin vakuutus koskee varsin kattavasti. Joillakin teurastamoilla ilman vakuutusta on vain muutamia tiloja, toisilla vakuutuksen maksaa 90 prosenttia tuottajista.
Lisäturvaa maksullisilla vakuutuksilla
Kotieläintilan vakuutusturvaa täydentävät tilojen yksilölliset vakuutukset, joilla voi vakuuttaa eläimensä tulipalojen, tapaturmien tai vaikka lain ja ryhmävakuutusten ulkopuolelle jäävien tautien varalta.
Kärkenä ovat eläinkohtaiset vakuutukset, joiden turvin yksittäisen eläimen voi vakuuttaa niin hyvin maailmaa vastaan kuin haluaa. Kovin yleisiä nämä vakuutukset eivät kuitenkaan ole.
Korvausten välissä harmaa alue
Periaatteessa voisi olettaa, että lainsäädäntö ja vakuutukset yhdessä takaisivat tuottajalle tietynlaisen taloudellisen korvauksen, jonka varassa selvitään eteenpäin, vaikka tilalle iskisi raskaan luokan eläintauti. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, vaan valtion korvausten ja ryhmävakuutusten väliin jää synkkä harmaa alue.
Todellisuudessa korvausten saamiseen eläintautilain perusteella ei ole luottamista. Laki jättää huomattavasti tulkinnan varaa ja laissa korvausten maksu ei ole velvollisuus vaan mahdollisuus, jolloin viranomaiset voivat siirtää viivaa tapauskohtaisesti.
Suuri ongelma on se, että valtiolta voi saada korvausta vain niistä toimenpiteistä, jotka tilalle määrätään tehtäväksi taudin torjumiseksi, esimerkiksi eläimet määrätään lopetettavaksi. Tuotannon keskeytystä sen sijaan ei välttämättä korvata, vaikka juuri se aiheuttaa suurimman loven kukkaroon.
Korvaukset myös maksetaan melko yksioikoisen kaavan mukaan. Eläimet korvataan usein niiden teurasarvon perusteella.
Tapauksia, joissa tila joutuu rajoittavien määräysten alaiseksi mahdollisen eläintaudin leviämisen estämiseksi, vaikka tilalla ei mitään ongelmia olekaan, on ollut runsaasti muualla Euroopassa A-listan tautiepidemioiden aikana. Sijaiskärsijä voi käytännössä joutua pitkäaikaiseen tuotannon keskeytykseen ilman korvauksia. Niinpä Keski-Euroopassa vakuutusturvaa on kehitetty korvaamaan nimenomaan A-listan tautien johdosta määrättyjen toimenpiteiden aiheuttamia kustannuksia tai välillisiä kustannuksia.
”Meillä ei ole juurikaan kokemusta siitä, kuinka viranomaiset tulkitsevat lainsäädäntöä korvaustilanteessa, koska meillä on ollut niin hyvä tautitilanne”, Kortesniemi sanoo.
Nautojen tauteja kokonaan korvausten ulkopuolella
Osittain valtio ja vakuutusyhtiöt jakavat esimerkiksi salmonellatapauksissa korvausvastuun. Valtio maksaa virkaeläinlääkärin käynnin ja lain kaavan mukaan otettavat näytteet.
”Valtio ei sen sijaan välttämättä maksa ympäristönäytteitä, vaikka ne saattaisivat nopeuttaa saneerausta huomattavasti”, eläinlääkäri Heidi Härtel LSO Foodsilta pahoittelee. ”Valtio ei myöskään korvaa sitä, jos hävitetään rehuja, korjataan navetan rakenteita tai lopetetaan eläimiä saneerauksen helpottamiseksi ja lopputuloksen varmistamiseksi.”
Härtelin mukaan nautatilojen korvausturvaa heikentää sekin, etteivät kaikki tappioita aiheuttavat taudit kuulu sen paremmin valtion kuin ryhmävakuutustenkaan korvattavaksi. ”Yksi tällainen tauti on EHEC. Sen liittämisestä ryhmävakuutukseen on keskusteltu vakuutusyhtiön kanssa, mutta ongelmana on ensinnäkin se, ettei se ole eläintauti. Toinen ongelma on, ettei taudin esiintyvyydestä ole tarkkaa tietoa, eikä sitä varmuudella voida saneerata pois.”
Härtelin mukaan ongelmallisia ovat niin ikään paratuberkuloosi, pälvisilsa ja hengityselinsairaudet. Myös ne ovat vielä toistaiseksi ryhmävakuutusten ulkopuolella, vaikka niidenkin varalta vakuutusta voitaisiin tarvita.
Kovat kokemukset ovat koulineet tuottajia. On tiloja, jotka ovat ikävien kokemusten jälkeen hankkineet oman vakuutuksen nautojen kuolemantapausten varalta.
Vakuutusturva syytä selvittää
Vakuutusyhtiöissäkin ilman korvauksia jäävät alueet tunnetaan, mutta niiden paikkaaminen maksullisilla vakuutuksilla ei Juha Helanderin mielestä ole laajemmassa mittakaavassa järkevää.
”Kyllä valtiolla pitäisi olla kattava vastuu vastustettavista eläintaudeista. Mitä enemmän vastustettavien tautien aiheuttamista vahingoista korvataan esimerkiksi ryhmävakuutuksista tai mitä enemmän vastuita siirretään ryhmävakuutuksiin, sitä enemmän tulee painetta nostaa vakuutusten hintoja. Vakuutusten ottajat joutuvat silloin lain puutteiden maksumiehiksi.”
Helander korostaa kuitenkin, ettei kaikki vahinkojen korvausturva voi tulla valtiolta tai teurastamon kautta. ”Ihan eri asia ovat sitten eläinten tapaturmat tulipaloista lähtien. Niissä valtiolla tai ryhmävakuutuksilla ei ole juuri mitään roolia. Tämä turva tuottajan on otettava yksilöllisesti.”
Aika paljon yksilöllisten vakuutusten sisällöstä voidaan Helanderin mukaan keskustella asiakkaan kanssa. Jos kotieläinyrittäjä ei syystä tai toisesta pääse ryhmävakuutuksen piiriin, on yksilöllinen ryhmävakuutusta vastaava tautivakuutus mahdollinen.
Esimerkiksi muutamat suoramyyntitilat ovat neuvotelleet itselleen meijerin ryhmävakuutusta vastaavan sopimuksen. Taudeista johtuvaa tuotannon keskeytystä taas voi olla hankalampi saada korvausten piiriin.
Tila- ja eläinkohtaisissa vakuutuksissa tuottaja periaatteessa saa, mitä tilaa ja mistä maksaa. Ehdot on tarkkaan määritelty ja tarvittaessa korvaukset hoidetaan niiden puitteissa. Eri asia on sitten se, miten hyvin tuottaja vakuutusturvansa tietää ja osaa vaatia korvattavaksi kaikkea, minkä ehdot antavat myöten.
Helander uskaltaa väittää, etteivät vakuutusten ottajat loppujen lopuksi kovinkaan hyvin tunne korvausturvaansa. ”Yllätyksiä voi sattua molempiin suuntiin. Ehdot voivat rajoittaa korvausten saantia, mutta joskus voitaisiin korvata sellaistakin, mihin korvausta ei edes osata hakea.”
Tautikorvaukset puhuttavat koko EU:n alueella
EU:n eläintautistrategiaa ollaan parhaillaan uusimassa. Eläintautien korvaaminen ja eläintautivakuutukset ovat yksi strategian luojien kiivaista keskustelun aiheista.
Tautien kanssa pahiten taistelevat maat ovat halukkaita siirtymään yhä enemmän eurooppalaisen yhteisvastuun suuntaan. ”Esimerkiksi Hollannissa on päätetty, ettei valtio enää korvaa mitään eläintautivahinkoja. Hollantilaiset ehdottivat jopa vakuutuspoolin perustamista, jonka turvin eläintautikorvaukset maksettaisiin EU:n yhteisistä varoista”, Kortesniemi kertoo.
”Pahimmillaan se tarkoittaa, että asiansa hyvin hoitavat maat olisivat joutuneet maksamaan tautikorvauksia niille, jotka elävät kuin pellossa. Sellainen ei tule kuuloonkaan.”
Eläintautilakia ollaan uudistamassa ja uudistamistyö alkaa ensi vuonna. Kortesniemi uskoo, että viranomaiset ottavat kansallisen eläinterveydenhuollon ja ETU:n sekä sen seurantajärjestelmät, Sikavan ja Nasevan huomioon lakia päivitettäessä.
Lue koko juttu KMVET:istä
Teksti: Maija Yliaho