Laumanvartijakoira on haasteellinen työntekijä
20.2.2006
Laumanvartijakoira ei ole paimenkoira. Laumanvartijakoiran tehtävänä on vartioida laumaa, havaita mahdolliset uhkaajat hyvissä ajoin ja tarvittaessa puolustaa laumaa. Vartioinnin taustalla on voimakas vartioimisvietti.
Erityisesti se tulee esiin illan hämärtyessä, jolloin koirat aktivoituvat, kiertävät reviiriään ja haukkuvat epätavallisia ääniä. Tarkoituksena on pelotella jo etukäteen mahdollisia tunkeilijoita ja ilmoittaa vartioinnista.
Laumanvartijakoira ei saa olla aggressiivinen, vaan se pyrkii keskeyttämään petojen vaanimisen hämmentävällä käytöksellä tai varoittamaan tulemasta liian lähelle haukkumalla ja sijoittumalla hyökkääjän ja vartioimansa alueen tai lauman väliin.
Laumanvartijakoira voi myös olla pelottavan näköinen. Varsinainen puolustaminen, tappelu, on viimeinen tapa toimia. Hyvä laumanvartijakoira pyrkii ensisijaisesti hoitamaan tilanteen muilla keinoilla.
Laumanvartijakoirilla ei ole ajamis- tai metsästysviettiä. Ne ovat erinomaisia koiria tuotantoeläinten kanssa, koska ne eivät pyri ajamaan. Vartioitavat eläimet saavat olla rauhassa, eikä koira häiritse niitä.
Laumanvartioimisvietti ei myöskään ole sellainen, että laumanvartijakoiran voisi opettaa puolustamaan laumaansa esimerkiksi ainoastaan susia vastaan. Se puolustaa laumaansa kaikkea vastaan. Vartioitava lauma voi olla eläinlauma, mutta laumanvartijakoira voi käsittää suojeltavakseen myös perheen tai valvoa jotakin tiettyä aluetta.
Laumanvartijakoira on omistajalleen haasteellinen. Toisaalta se omaa vahvan vartioimisvietin, mutta on samalla hyvin pehmeä.
Kun laumanvartijakoira viedään vaikkapa eläinlääkäriin ja se on poissa omalta reviiriltään, se ei saa käyttäytyä puolustavasti. Vartiovietti vaatii aina oman reviirin tai lauman.
Laumanvartija ei ole paimenkoira
Laumanvartijakoira eroaa esimerkiksi paimentavasta bordercolliesta siinä, ettei sillä ole miellyttämishalua eikä se ole nöyrä. Laumanvartijakoira ei ole koulutettavissa kuten paimenkoira, eikä sitä suositella palveluskoirakoulutukseen.
Laumanvartijakoira tietää oman arvonsa ja sillä on erittäin hyvä muisti. Koiran kanssa pärjää, mikäli kohtelee sitä oikeudenmukaisesti ja antaa sille mahdollisuuden toteuttaa vartioimisvaistoaan.
Laumanvartija on paimenen koira. Se työskentelee itsenäisesti, mutta toisaalta se hyväksyy myös eläinten hoitajan, mikäli se tuntee ihmisen ja kunnioittaa tätä. Jos laumanvartijakoiran tahdotaan erityisesti puolustavan eläinlaumaa, koiran pitää saada asua eläinten kanssa.
Laumanvartijakoiraa voi käyttää yhdessä paimenkoiran kanssa. Mikäli ne ovat tottuneet toisiinsa, laumanvartijakoira ei pidä paimenkoiraa uhkatekijänä.
Varsinaisesti laumanvartijakoiraa ei kouluteta työhönsä, vaan sitä ohjataan työssä. Ohjaus tapahtuu esimerkiksi aitaamalla vartioitava alue, pitämällä huolta omasta johtajuudesta ja tarjoamalla koiralle riittävästi töitä.
Työkoiran pitää kasvaa laumansa kanssa
Laumanvartijakoiralle on tärkeää sosiaalistua aivan pienestä vartioimiinsa eläimiin. Ensisijainen sosiaalistumiskausi on 3—12 viikon iässä.
”Tänä aikana koira sosiaalistuu syvästi toisiin eläinlajeihin ja tottuu ympäristöönsä. Pennulle muodostuu hajukuva ympäristöstä jo ennen sen silmien aukeamista, siis alle kaksiviikkoisena”, Kennel Juppsguardia pitävä Anne Juppi kertoo.
Tästä syystä koirankasvattajan tulisi järjestää vastasyntyneiden pentujen ulottuville sen lajin eläimiä, joita koirat on suunniteltu aikuisena vartioimaan. Parasta olisi, jos pennut voisivat syntyä vartioimansa lauman parissa.
Hajukuvan syntymistä voi yrittää auttaa esimerkiksi tuomalla pentujen läheisyyteen tulevan oman lammaslauman villoja tai pahnoja. Vieläkin parempi olisi tuoda muutama lauman jäsen pentujen lähelle tai viedä pentuja päivittäin sosiaalistamiskohteena olevan eläinlajin tai tulevan lauman lähelle. Oleskeluaikaa lisätään pennun kehittyessä.
Maremmano-abruzzese suojelee lampaita pedoilta
Maremmano-abruzzeseja käytetään Italiassa lammaslaumojen suojelijoina. Susivahtina toimivalla koiralla saattaa olla taistelun varalta kaulan suojana rautainen panta, jossa piikit sojottavat ulospäin.
Kotimaassaan koirat elävät tavallisesti usean hehtaarin kokoisilla alueilla lampaidensa kanssa. Aitaa ei välttämättä ole lainkaan tai se on hyvin matala.
Tiheään asutuilla seuduilla on vahvempia aitoja lähinnä uteliaiden turistien takia. Italialaiset itse kunnioittavat perinteisesti maremmano-abruzzesen vartioimaa aluetta, eivätkä kulje siellä.
Maremmano-abruzzeselle on tärkeää, että ympäristö on oikeanlainen. Ne tarvitsevat riittävän laajan, aidatun alueen, jolla ne saavat liikkua vapaina ja tehdä vartiointityötään.
Italiassa maremmano-abruzzeset työskentelevät usein ”perhelaumana”, jolloin sukulaisuus takaa saumattoman yhteistyön. Koiria tulisi olla kerrallaan vähintään kaksi tai kolme. Tämä määrä pystyy suojelemaan noin 50—100 lampaan katraan.
Anne Juppi on kasvattanut rotua parikymmentä vuotta ja tuonut Italiasta työkoirien jälkeläisiä. Jupilla on myönteisiä kokemuksia kasvattamiensa koirien työkyvystä.
Hän myi viime kesänä kaksi pentua Ruotsiin, missä ne toimivat nyt vanhempien samanrotuisten koirien apuna lammaslauman suojelijoina susia ja karhuja vastaan. Alue, jolla koirat työskentelevät, on rajattu sähköaidalla.
Lampureilla on Ruotsin maa- ja metsätalousministeriön lupa pitää koiria kytkemättä ympäri vuoden aidatulla alueella. Järjestely mahdollistaa myös kauempien lohkojen turvallisen laidunnuksen alueilla, joilla on susia.
Lampaita siirretään tarpeen mukaan, ja koirat siirtyvät niiden mukana paikasta toiseen. Erillisiä susiaitoja ei tarvita.
Ruotsissa on käynnissä seuranta, jossa tutkitaan laumanvartijakoirien käyttökelpoisuutta lampaiden suojelijana.
Estrelanvuoristokoira puolustaa laumaa
Kalvolalainen Päivi Koskinen on kasvattanut estrelanvuoristokoiria parikymmentä vuotta. Rotu on kookas ja jykevä, mutta kuitenkin notkealiikkeinen. Pelottava ulkonäkö ja voimakas, kantava haukku ovat rodun tapoja suojata laumaansa.
Koskisella itsellään on parikymmentä emolehmää ja nelisenkymmentä lihanautaa. ”Iltaisin, kun menemme nukkumaan, koirat aktivoituvat. Ne vartioivat aluetta paikalta, josta on hyvä näkyvyys. Kuullessaan poikkeavia ääniä, ne lähtevät tarkistamaan tilannetta ja haukkuvat määrävälein. Kun tarkistus on tehty, koirat palaavat makailemaan ja tarkkailemaan.”
Vaaran uhatessa estrelanvuoristokoirat voivat koota laumaa kasaan, mutta eivät tässä vedä vertoja bordercollielle. Ne kertovat myös mahdollisista poikkeustilanteista.
Koskinen muistaa muutaman vuoden takaa tapauksen, joka kuvaa hyvin rodun tapaa toimia. Emolehmät olivat metsässä ja illalla hiukan ennen nukkumaan menoa koira tuli pyytämään emäntäänsä. Koskinen lähti koiran perään metsään, mistä hän löysi lehmän, joka oli luonut vasikkansa.
Kun Koskinen oli havainnut tilanteen ja ryhtyi toimiin, koira menetti kiinnostuksensa tapahtumaan. ”Se tuntui ajattelevan, että tehtävä on nyt tehty, minua ei enää tarvita. Voin jatkaa vartiointiani.”
Koskinen kertoo estrelanvuoristokoiria käytettävän hevos-, lammas- ja nautatiloilla Keski- ja Itä-Suomessa. Ne soveltuisivat hyvin myös esimerkiksi turkistarhoille.
Yksi koira on aina helpoin pitää, mutta susialueella koiria tulisi olla useampia. Hyvä määrä olisi 3—4, mutta jo 2—3 koiran ryhmä pystyy toiminaan tehokkaasti laumanvartijatehtävissä. Tällöin koirat pystyvät puolustamaan laumaa jopa itseään kookkaampia susia vastaan.
Susien uhatessa ja tehdessä valehyökkäyksiään, yksi koirista häiritsee valehyökkäystä tekevää sutta ja muut jäävät vartioimaan laumaa. Koiraryhmä voi koostua pelkistä nartuista tai uroksista, mutta käyttökelpoisin ryhmä on uros ja 2—3 narttua.
Koskisen mukaan on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että koirien luonteet sopivat yhteen. Kahta hyvin dominoivaa urosta ei voi pitää samassa laumassa.
Teksti: Tiina Harrinkari