KM

Kaksoiskierto robotilla mahdollistaa kaikkien lehmien automaattilypsyn

27.8.2010

Tanskassa työ on kallista, kalliimpaa kuin monessa muussa maassa. Siksi automaattilypsy on siellä saanut merkittävän aseman. Tanskalaiset myös ottavat käyttöön uusia toimintatapoja automaattilypsyssä. Eräs uusi idea on robotin kaksoiskierto, jossa samalla robotilla lypsettävät lehmät jaetaan kahteen eri ryhmään. Kaksoiskierto on valittu myös joillekin uusille suomalaisille automaattilypsytiloille.

Ryhmä nuoria lehmiä märehtii mukavasti olkipohjalla. Niiden takana lypsää kolme robottia, joiden toisella puolella on isompi ryhmä, varsinainen lypsykarja. Isompi 200 lehmän ryhmä makaa parsissa ja käy lypsyllä tavalliseen tapaan.

Nuori maidontuottaja Jens Petersen Bech esittelee tyytyväisenä uutta pihattoaan ja robottien kaksoiskiertoa. Se tarkoittaa, että robottiryhmän toisella puolella on osasto sairaille ja vastapoikineille. Toisella puolella ovat normaalisti lypsettävät lehmät.

Ratkaisun ideana on, että poikineet pidetään parin viikon ajan poikimisen jälkeen tarkkailtavina osastolla, jossa ne ovat erillään muista lehmistä ja paikassa, josta kuljetaan jatkuvasti ohitse. Myös hiehot tuodaan 1-3 viikkoa ennen poikimista olkipohjalle opettelemaan lehmän elämää robotilla.

Petersen Bechin navetassa erillisosastoja on kaksi kappaletta. Se mahdollistaa sairaiden lehmien pitämisen eri ryhmässä kuin hiehot ja vastapoikineet. Olennaista kaksoiskierrossa on, että siinä sairaat ja vastapoikineet voidaan lypsää robotilla muiden lehmien kanssa ilman, että niitä pitää erikseen hakea lypsylle poikima- ja sairaskarsinoista tai lypsää karsinassa sankokoneella, mikä on työlästä.

Hurjaa laajentamista

Jens Petersen Bech rakentaa Skærbækiin Tanskan länsirannikolle uutta seitsemän robotin pihattoa. Isän ja pojan muodostaman maatalousyhtymän tavoitteena on ensimmäisessä vaiheessa 500 lehmää. Jos rahkeet riittävät, tämäkin yksikkö on vielä varauduttu tuplaamaan muutaman vuoden kuluttua.

Vuoden 2010 alussa maatalousyhtymän navetassa märehtii noin 300 päätä. Menee vielä pari vuotta, että navetan ensimmäinen vaihe saadaan täyteen ja toimimaan siinä laajuudessa kuin on suunniteltu. Silloin robottia kohti pitäisi olla yli 70 lehmää.

Kun karjamäärän lisäys on valtava, kaikki keinot pitää ottaa käyttöön. Bechit ovat ostaneet uutta navettaa varten 120 lehmää. Seuraavien kahden vuoden aikana päälukua on tarkoitus lisätä kasvattamalla lehmiä omista hiehoista. Rakentamisvaiheen aikana osa lehmistä on ollut vanhassa navetassa, josta niitä tuodaan kahdesti päivässä roboteille lypsylle.

Ennen rakennushankkeen alkamista karjan keskituotos oli noin 11000 kiloa. Lehmiä lisättäessä tuotos on heikentynyt yli tuhat kiloa ja on nyt noin 9700 kiloa.

Maidon bakteeripitoisuus on pysynyt rakennusvaiheessakin hyvänä, 3000 ja 8000 pmy välillä. Muutama vanha, rankasti soluttava lehmä nostaa karjan keskimääräisen solupitoisuuden 230000 solun paikkeille.

Lue koko juttu KM:stä

Pirjo Mälkiä

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
Verkkopalvelu
Ilmoitushinnat ja mainosmuodot
Tekniset tiedot
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotiliesi
Kotilääkäri
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza