Sakeaa savua vai huippuhitsiä
24.7.2009
Valovirralla toimivia MIG- tai oikeammin MAG-hitsauskoneita saa tätä nykyä halvimmillaan reilusti alle viidensadan euron. Myös aivan vakavasti otettavien laitteiden hintoja kirjoitellaan entistä useammin kolmella numerolla. Herää uteliaisuus, tekeekö rakkineilla ylipäätään mitään vai löytyisikö pikkukoneista jopa ratkaisu maatilan satunnaisiin hitsaustarpeisiin.
Maallikkojen keskuudessa ja kaupan piirissä tämänkertaisen vertailumme laitteita nimitetään lähes poikkeuksetta MIG-hitsauskoneiksi (Metal Inert Gas). Todellisuudessa kyse on kuitenkin yleensä MAG-hitsauksesta (Metal Active Gas). Niinpä tässä jutussa laitteita nimitetään oikeaoppisemmin MIG/MAG-hitsaus-koneiksi.
Erona kirjainyhdistelmissä on se, että MAG-hitsauksessa kaasu, usein argonin ja hiilidioksidin seos tai jopa pelkkä hiilidioksidi, on niin sanottu aktiivinen suojakaasu, joka reagoi hitsisulan kanssa. MIG-hitsauksessa suojakaasu on puolestaan inerttiä eli tyystin reagoimatonta. Teräksen hitsauksessa kyse on oikeastaan aina MAG-hitsauksesta, kun taas alumiinia hitsataan MIG-menetelmällä.
Tavanomaiselle maatilahitsarille kyse on ehkä hieman teoreettisista määritelmistä, jotka eivät itse työtä sen enempää hidasta tai nopeuta, kunhan välineet ja säädöt ovat kunnossa. Teorialla on silti puolensa, sillä hitsaus on monimutkaisempi työmenetelmä kuin usein arvataan. Vaikka MAG-hitsaus vaikuttaa yksinkertaiselta, kaikista maatilamittakaavan hitsausmenetelmistä suorastaan helpoimmalta, on siinäkin sudenkuoppansa. Mutta niihin myöhemmin.
MIG/MAG-hitsauskoneet eroavat oleellisesti yksinkertaisemmista puikkokoneista muun muassa automaattisen langansyöttönsä osalta. Menetelmään kuuluu oleellisena myös hitsauspistoolin kaasusuuttimen kautta sulaa hitsaussaumaa suojaamaan virtaava suojakaasu.
Kaasuttomalla ydintäytelangalla hitsattaessa kyseistä suojakaasua ei kuitenkaan tarvita. Vertailuun valitsemiemme hitsauskoneiden yksi valintakriteeri oli, että niillä on voitava hitsata myös ilman suojakaasua.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hitsauskoneen napaisuutta on voitava vaihtaa ilman suurempia virityksiä. Normaalisti hitsauksen positiivisena napana toimivaan pistooliin saadaan tällöin ohjattua negatiivinen jännite. Maadoituskaapeli puolestaan vaihtuu laitteiston positiiviseksi navaksi.
Riittäkö valinnanvara?
MIG/MAG-vertailukoneiden hinnan ylärajaksi valittiin tuhat euroa, teholuokaksi noin 150 ampeeria ja käyttöjännitteeksi 230 voltin yksivaihe- eli niin sanottu valovirta. Näillä kriteereillä tuotevalikoima rajautui jo jotakuinkin käsiteltäväksi. Varsinkin aiemmin mainittu napaisuudenvaihto tiputti joukosta monia varsin mielenkiintoisia ehdokkaita.
Miksi sitten napaisuudenvaihto pidettiin yhtenä perusvaatimuksena, etenkin kun kaasuttomaan ydintäytelankaan suhtaudutaan usein varsin vähättelevästi? Yksi hyvä perustelu löytyy siitä, että hitsaus suojakaasulla ei onnistu, mikäli vähääkään tuulee. Kaasuton hitsaus sen sijaan sujuu tarvittaessa jopa kenttäoloissa.
Toiveena oli lisäksi se, että koneita voisi käyttää pitkän virtakaapelin päässä. Hyväksi olisi, jos ne vielä uskaltaisi kytkeä aggregaatin perään. Pikaisten kokeilujen perusteella kaikki vertailukoneet toimivat moitteetta, vaikka matkaa pistorasiaan kertyi hieman enemmän. Tästä ei siis saatu arvostelukriteeriä.
Aggregaatin varassa hitsaamista ei sen sijaan päästy käytännössä kokeilemaan. Viisi kuudesta vertailukoneista olisi tällaista käyttöä sietänyt, ainakin valmistajien ja maahantuojien lupauksien perusteella. Telwiniä ei kuitenkaan saisi aggregaatin perään kytkeä. Gysin maahantuoja taas ilmoittaa virtalähteen tuotolle selvän alarajan - ainoana lajissaan.
Edellä kerrotut puitteet antavat alustavaa osviittaa siitä, ettei kisaan otettu mukaan heppoisimpia halpahallikoneita. ”Jatkuvassa alennusmyynnissä” oleva Gys joutui kuitenkin kisaan esimerkiksi käyttösuhteiden tarkastelun perusteella selvästi altavastaajana.
Erilaisia teholupauksia
Pelkkä teholuokka ei kerro kaikkea hitsauskoneista. Edellä mainittu käyttösuhde antaa toki jo sanana aavistuksen siitä, että koneen käyttötapa vaikuttaa saatavilla olevaan tehoon. Kuten vertailukoneiden teknisten ominaisuuksien taulukosta havaitaan, vertailulaitteet eivät yllä täydellä tehollaan parhaimmillaan kuin 35 prosentin käyttösuhteeseen. Jatkuvaan ”nupit kaakossa” hitsaamiseen niistä ei yllä yksikään.
Käyttösuhde kertoo, kuinka pitkän ajan koneella voi kymmenen minuutin jaksosta hitsata kullakin teholla. Esimerkiksi edellä mainittu 35 prosentin käyttöaikasuhde täydellä teholla tarkoittaa, että koneella voi ”posottaa” rankinta mahdollista hitsiä kolmen ja puolen minuutin ajan. Tämän jälkeen pidetään taukoa vähintään kuusi ja puoli minuuttia, mikäli ei haluta ylikuumenemissuojan laukeavan.
Maatilalla tyypillisissä hitsaustöissä käyttösuhteet ovat pitkälti suunta-antavia taustatietoja. Läheskään aina hitsaus ei jatkuu niin pitkään, että koneen ylikuumenemisesta olisi vaaraa. Toki heikomman suorituskyvyn koneilla, ja etenkin paksummilla materiaaleilla, käyttösuhteen rajat tulevat vastaan. Testikierros toisaalta osoitti, etteivät käyttösuhteet ole silti pienessäkään koneissa välttämättä työtä eniten rajoittava ominaisuus.
Niinpä vertailussamme arvosanoja ei jaettu lainkaan pelkkien käyttösuhteiden perusteella. Tehon riittävyyttä arvioitiin ennen kaikkea käytännön testillä. Niissä huomattiin, että tyyppikilven tehoarvoilla on toki merkitystä. Mutta kunhan koneen rajat ovat tiedossa, vähemmälläkin pärjää. Ainakin kevyemmissä töissä.
Epäselväksi ei silti jäänyt, että vertailukoneet ovat teholtaan ammattitöihin kovin vaatimattomia. Käytännössä niillä ei hitsata yli viiden millimetrin paksuista terästä lainkaan, ellei liitettävien kappaleiden välissä ole kunnollista v-railoa. Tällöin taas kysytään hitsaajalta kunnon taitoja. Ruostumattoman teräksen kimppuun näillä laitteilla ei kannata edes yrittää.
Vertailukoneiden rajoitteeksi muodostuu ennen kaikkea 230 voltin yksivaiheinen käyttöjännite. Sen varaan on paha mennä rakentamaan huipputehokasta hitsauskonetta. Astetta raskaammat hitsauskoneet ovat järjestään voimavirtakäyttöisiä.
Kyösti Isosaari