Typensitojien aatelia
29.5.2009
Sinimailasta ei suotta tituleerata nurmikasvien kuningattareksi. Se on maailman viljellyin nurmirehukasvi. Useampien kannattaisi kokeilla sitä säilörehunurmissaan, sillä viihtyessään se palkitsee viljelijänsä. Suurimpana viljelyesteenä Suomessa pidetään sen huonoa talvenkestävyyttä. Sitä ei vain osata viljellä, haastatellut sanovat.
Iiittalalaiset Sani ja Erno Rastila viljelevät sinimailasta säilörehunurmissaan kuudetta vuotta. Idea kokeiluun saatiin tutulta viljelijältä. Nyt se on vakiintunut timotei-ruokonatanurmen kolmanneksi jäseneksi. Sinimailanen ei vähennä apilan tavoin lypsylehmien tiinehtyvyyttä, koska siinä ei ole yhtä paljon kasviestrogeeneja kuin puna-apilassa, Sani huomauttaa.
Rastilat perustavat nurmensa suojaviljaan. Nurmelle kylvetään siementä 20 kg/ha, josta mailasta on 3 kiloa. Suojaviljan kasvinsuojelussa käytetään Gratilia, joka ei tapa mailasta. Nurmivuosina rikkakasveja ei yleensä ruiskuteta, sillä nurmi kilpailee tarpeeksi tehokkaasti ilmankin. Nurmet uusitaan neljän vuoden välein.
Säilyy hyvin nurmessa
Säilörehusatoja Rastilat keräävät kolme. Kaksi ensimmäistä on lypsykarjalle ja kolmas mulleille. Ensimmäinen sato korjataan kesäkuun alkupuolella ja toinen heinäkuun puolivälissä. Niissä tavoitellaan hyvää D-arvoa. Kolmas korjuu jää syyskuun loppuun. Rastilat lannoittavat nurmet kolme kertaa kesässä apilapitoisen nurmen suositusten mukaan.
Rastilat eivät ole huomanneet mailasella talvehtimisongelmia. Keväisin mailanen lähtee kasvuun kutakuinkin samassa rytmissä muiden nurmien kanssa. Syyskuun lopun viimeisen niiton jälkeen mailanen ei enää juurikaan kasva, mutta joka kevät se on lähtenyt versomaan. Hienoista harvenemista on ollut havaittavissa nurmen ikääntyessä, mutta totaalikatoa ei ole sattunut kertaakaan.
Rastiloiden säilörehunurmen kolme lajia, timotei, ruokonata ja sinimailanen ovat erilaisia ominaisuuksiltaan. Mailasessa on typensitojakasvina paljon valkuaista ja D-arvo pysyy hyvin, timoteissa on taas sokereita ja hyvä D-arvo, ja ruokonata tuottaa ennen kaikkea massaa. Ruokonata ja mailanen kestävät kovaakin kuivuutta ja niiden jälkikasvukyky on hyvä. Ruokonadan sulavuus on kuitenkin timoteita ja sinimailasta huonompi. Timoteilla on matala juuristo, ja se kasvaa parhaiten alkukesällä. Loppukesää kohti sen jälkikasvukyky heikkenee, ja kuivina kesinä se kärsii kuivuudesta.
Menestyy ilman typpilannoitusta
Jämsäläinen Antti Ilomäki ei anna sinimailasnurmelle typpilannoitusta lainkaan. Karjanlantaa käytetään perustamisvuonna, mutta sen jälkeen nurmea lannoitetaan pelkillä hivenillä.
Ilomäkien lypsykarjatilalla nurmiseoksessa on 15 kg/ha sinimailasta, 8 kg/ha koiranheinää ja 8 kg/ha ruokonataa. Perustamisvuonna nurmi korjataan säilörehuksi 2-3 kertaa ja raakavalkuainen on noin 18-20. Säilöntä tehdään AIV Primalla.
”Sinimailasen viljely on ollut yksi pienen maitotilan menestymisen ehtoja”, Ilomäki sanoo.
Ilomäki oppi mailasen viljelyn salat harjoitteluvuonna Yhdysvalloissa. 1990-luvun alussa sitä kokeiltiin Ilomäkien tilalla muutamalla koeruudulla, sitten siihen siirryttiin kokonaan. ”Isä oli kokeillut mailasta jo 1970-luvulla, mutta silloin pellot eivät olleet sille oikeassa kunnossa”.
Maat ovat mäkisiä hiesusavilohkoja. Nyt ne on kalkittu sinimailaselle sopiviksi, ja pH on huikeat 6,7-7,0. Hivenlannoitusta mailanen tarvitsee, ja siksi nurmille on levitetty hivenlannoitteita, paperitehtaan tuhkaa ja biotiittiä.
Sinimailanen tuottaa huomattavasti suuremmat sadot kuin puna-apila, jota Ilomäet kokeilivat myös 1990-luvun alussa. Kotimaisissa tutkimuksissa puna-apilan sadot ovat olleet suurempia kuin sinimailasen, mutta Ilomäki uskoo, että kokeissa mailasta on viljelty väärissä olosuhteissa. Ilomäkien pelloilla sinimailanen on päihittänyt apilan kuusi-nolla. ”En tiedä johtuuko sinimailasesta, mutta myös karjanlannan koostumus on muuttunut, kun siirryimme apilasta mailaseen. Aiemmin lanta oli vetelämpää. Enää sitä ongelmaa ei ole.”
Yleensä mailasnurmi perustetaan ja viljellään ilman kasvinsuojelua, mutta viime kevään jauhosavikkaongelman takia Ilomäki ruiskutti nurmen Basagranilla. Se hidasti mailasen kasvua. Niiton jälkeen ruokonata kirii ensimmäisenä. Se kasvaa parissa viikossa kaksikymmensenttiseksi. Sen jälkeen sinimailanen kiihdyttää ja menee ohi. Kuukausi niiton jälkeen nurmen voi korjata uudelleen. Viimeinen korjuu jää lokakuulle ja yleensä korjuukertoja on kolme kesässä. Lajit on valittu tarkkaan. Ne ovat kasvurytmiltään sopivia paikallisiin oloihin. Nurmet lopetetaan neljän vuoden päästä, ja sen jälkeen lohkot ovat yleensä pari vuotta ohralla.
Jääpolte ja märkyys tappavat
Ilomäen mukaan talvehtiminen ei ole mikään ongelma. Sinimailanen häviää ainoastaan notkokohdista, jonne muodostuu jääpoltetta. Mäkisessä maastossa pintavesi ohjautuu pois. Tasaisella maalla jääpolte voisi olla pahempi ongelma.
Suurimmiksi ongelmiksi Ilomäki mainitsee kylmät keväät ja märät maat. Sinimailanen ei kestä tallaamista ja korjuu märästä maasta tappaa sen. Ilomäen mukaan mailanen menestyy sitä paremmin, mitä kuivempaa ja lämpimämpää on. Silloin se kasvaa hurjasti. Viime kesä oli sille tosi huono. Jos mailanen häviää nurmesta, Ilomäet jatkavat nurmen viljelyä lannoittamalla sitä normaalisti.
Keväiset yöpakkaset voivat viedä sinimailasen versot ja hidastaa kevätkasvua. Esimerkiksi viime keväänä oli päivällä lämmintä ja yöllä pakkasta, ja mailanen otti siitä nokkiinsa, Ilomäki kertoo.
MTT:n tiedotteessa ”Sinimailasen viljelyyn vaikuttavat tekijät” vuodelta 1993 Martti Vuorinen ja Mauri Takala summaavat siihen astiset kokemukset sinimailasen menestymisestä Suomessa.
Kasvupaikaksi suositellaan lämpimiä rinnemaita, joiden maalaji on hienoa hiekkaa, hiedan, hiesun tai saven lajitteita. Pohjaveden tulee olla syvällä ja pintavesien täytyy päästä valumaan pois. Ruokamultakerroksen pH:n
tulisi olla noin 6,0, mutta pohjamaan pH:n sitä korkeampi tai ainakin yhtä suuri. Mailasnurmi kannattaa perustaa sekanurmena. Typensidontaprosessissa muodostuva vety aiheuttaa pH:n laskua juurikarvojen läheisyydessä. Heinäkasvien typenotto tapahtuu pääasiassa nitraattien ottona, jolloin pH vastaavasti nousee. Näin tasapaino säilyy maan pH:n suhteen ja typpi tulee tehokkaasti hyödynnetyksi. Myös korjuutekniset seikat sekä suurempi viljelyvarmuus puoltavat sekanurmea.
Lue koko juttu KM:stä
Annaleena Ylhäinen