Lfa-alueiden luonnonolosuhteissa hurjia eroja
28.5.2010
EU:n lfa-tuen uudistus etenee EU-komissiossa varsin verkkaisesti. Uudistuksen lähtökohtana on, että koko EU:n alueella käytetään vuoden 2014 alusta lähtien yhtenäisiä luonnonoloihin perustuvia kriteerejä lfa-alueiden määrittelyssä. Nykyisessä järjestelmässä lfa-alueita on määritelty varsin kirjavin ja maakohtaisin perustein. Voimassa olevien lfa-tuen kriteerien mukaan esimerkiksi Saksasta löytyy lfa-alueita, joilla kasvukausi on merkittävästi pidempi kuin eteläisimmässä Suomessa, mutta ne ovat mukana muilla perusteilla. Toisaalta näillä alueilla läheskään kaikki tilat eivät saa lfa-tukea ja tukisummat hehtaaria kohden ovat pienempiä kuin Suomessa. KM vieraili Saksassa, lähellä Belgian rajaa olevalla lfa-alueen maatilalla ja otti vertailukuvat Etelä-Suomesta samaan aikaan.
EU:n lfa-tukijärjestelmän uudistus lähti käyntiin hyvin pitkälti sen takia, että vuonna 2003 EU:n tilintarkastustuomiosituin kritisoi voimakkaasti sitä, että lfa-tuen kriteeristö vaihteli maittain. Ensimmäinen uudistusyritys kaatui jäsenmaiden vastustukseen ja nyt meneillään olevan uudistuksen piti astua voimaan jo 2010, mutta se siirtyi seuraavan maaseutuohjelman alkuun eli vuoteen 2014.
Lfa-alueita on määritelty kolmella eri kriteeristöllä. Tutuin niistä on ns. vuoristotuki, joka kohdistuu nimensä mukaisesti vuoristoalueille ja Suomen ja Ruotsin osalta 62 leveyspiirin pohjoispuolisille alueille (kartalla ruskea alue). Tämä alue säilyy uudistuksessa ennallaan. Uudistus koskee kartan keltaisella ja vihreällä merkittyjä alueita.
Uudessa järjestelmässä lfa-alueiden kriteerit ovat vain ympäristötekijöihin perustuvia. Suomen kannalta ratkaisevat kriteerit ovat kasvukauden pituus (alle 180 vrk) ja tehoisan lämpötilan summa (alle 1 500 astetta). Muita kriteerejä ovat muun muassa maan kivisyys, kuivuus, märkyys, suolaisuus, vaikeat maalajit (kovat savet, hiekkamaa), kova pohjamaa (alle 30 sentissä) sekä kaltevuus (yli 15 %).
Jäsenmaiden piti toimittaa uusien kriteerien mukaiset lfa-alueiden esitykset komissiolle tammikuussa 2010, mutta vain muutama jäsenmaa on pystynyt tähän. Suomen tehtävää helpottaa se, että kasvukauden pituus ja tehoisa lämpösumma ovat varsin yksiselitteisiä kriteerejä. Esimerkiksi peltomaan kivisyys edellyttää jäsenmaalta lähes lohkokohtaista tietojen keruuta.
Maatilan kuuluminen lfa-alueeseen ei automaattisesti merkitse lfa-tuen saamista nykyjärjestelmässäkään. Esimerkiksi eteläisissä jäsenmaissa vain 15-20 prosenttia lfa-alueilla olevista tiloista saa lfa-tukea. Jatkossa myös intensiivisen viljelyn tilat on tarkoitus rajata ulos lfa-tuesta, mutta se miten intensiivisyys määritellään, on vielä täysin auki. Uudessa tukijärjestelmässä edellytetään tukitasolaskelmat, joilla voidaan perustella kunkin alueen tukisumma. Tällä hetkellä tukisummat hehtaaria kohden vaihtelevat 25-250 euroon.
Suomi on voimakkaasti luottanut siihen, että uudistetun lfa-tuen avulla voidaan tukea 141-alueen maatiloja, jos komissio haluaa leikata tai jopa poistaa kokonaan jäsenyyssopimuksen 141-artiklaan perustuvan kansallisen tuen. Tämä kuitenkin edellytäisi lfa-tuen enimmäismäärän korottamista tai jopa ylärajan poistoa.
Tällä hetkellä voimassa olevassa lfa-alueiden määrittelyssä jäsenvaltioilla on ollut paljon valinnanvaraa, joten joukossa on alueita, jotka suomalaisin silmin ovat mitä parhaimpia viljelysalueita.
KM kävi tutustumassa Saksassa, lähellä Belgian rajaa olevaan lfa-alueeseen.
Lue vertailujuttu KM:stä