Köckerling Quadro - Raskaan sarjan kevytmuokkain
28.5.2010
Maan muokkaamista aurattomassa viljelyssä kutsutaan yleisesti kevytmuokkaukseksi. Muokkauskoneiden tuotekehityksen myötä sana kevyt ei sovi sen paremmin nykymuokkaimien kuin niiden muokkaustuloksenkaan kuvaamiseen. Viime syksynä kokeilemamme Köckerling Quadro ja muut vastaavat kultivaattorit ovat tehomuokkaimia, joiden yhtäläisyydet kevytrakenteisten silmukkapiikkikultivaattorien kanssa ovat aika vähissä.
Köckerling on saksalainen perheyritys, joka on viimeisen 20 vuoden ajan keskittynyt aurattomassa viljelyssä käytettävien koneiden valmistukseen. Tehtaan tuotannossa on kultivaattoreita, äkeitä ja kylvökoneita. Suomessa Köckerlingin maahantuonnista ja myynnistä vastaa Vaasan kupeessa, Koivu-lahdessa sijaitseva Ekotjänst Lindgård.
Köckerlingin kultivaattoreihin ja niiden muokkaustehoon on päässyt tutustumaan laajemmaltikin muun muassa Fendtin peltokiertueen muokkausnäytöksissä.
Köckerlingin kultivaattorimallisto jakaantuu tavallaan kolmeen ryhmään. Trio on nostolaitesovitteinen jäykkäpiikkinen siipiteräkultivaattori, jossa piikki-
väli on 30 senttiä. Kierrejousilaukaisimin suojatut piikit on sijoitettu kolmeen riviin ja työjäljen viimeistelee yksiakselinen pakkerijyrä. Trion työleveydet ovat 2,5-4 metriä.
Quadroissa piikit ovat samoja kuin Trioissakin, mutta ne on sijoitettu neljään riviin ja
piikkiväli on vähän tiheämpi. Quadrot ovat aina hinattavia ja työsyvyys säädetään etupään kannatuspyörien ja takapään kaksoispakkerin avulla. Työ-leveydet ovat 3-8 metriä. Työleveydestä riippumatta Quadrot on niputettavissa kolmen metrin kuljetusleveyteen.
Vectorit ovat perusrakenteeltaan samanlaisia kuin Quadrot. Hydraulisen säätöjärjestelmän ansiosta Vectoreissa työsyvyyttä voidaan tarvittaessa muuttaa vaikka ajon aikana. Vectoreita on tarjolla neljää työleveyttä välillä 4,6-8 metriä.
Köckerlingin kolmas kultivaattorityyppi on Vario. Hinattavissa Varioissa on lattajousipiikit varustettuna kuusi tai kymmenen senttiä leveillä kärkiterillä. Kahdeksanrivisen kultivaattorin piikkiväliksi tulee kolmetoista senttiä. Jälkivarustus on sama kuin muissakin hinattavissa malleissa ja työsyvyys säädetään Vectorin tapaan hydraulisesti. Variojen työleveysvalikoima osuu väliin 3-7,5 metriä.
Avara rakenne
Quadron runkorakenne on avara. Runkokorkeus on 85 senttiä ja piikkirivien välinen etäisyys on 80 senttiä. Rinnakkaisten piikkien väli on 108 senttiä. Kokonaispiikkiväliksi neljään riviin sijoitetuille piikeille tulee näinollen 27 senttiä.
Jäykkävartisten piikkien turvana esteeseen ajon varalta on kierrejousilaukaisimet. Tuplajousin toteutetussa laukaisulaitteessa on jousien esijännityksen säätömahdollisuus.
Piikin varrelle on kaksi vaihtoehtoista kiinnitysasentoa, mikä vaikuttaa terän muokkauskulmaan ja siten muokkaustulokseen.
Piikissä on vakiona yhdistelmäterä, jossa on 80 milliä leveä suora kärki ja sen takana 310 milliä leveä vaakatasossa leikkaava siipiterä. Suorassa terässä on erillinen kärkiosa ja korkealle piikin vartta ylös nouseva jatke. Yhdellä pultilla kiinnitetty siipiterä on erikseen irrotettavissa esimerkiksi herkästi tukkeutuvissa olosuhteissa tai silloin, kun muokataan maksimisyvyydellä. Valmistajan mukaan Quadro soveltuu 5-27 sentin muokkaussyvyyksille.
Matalimmille muokkaus-syvyyksille vaihtoehtoisena terämallina on 320 millin levyinen hanhenjalka. Yksiosaisella hanhenjalalla saadaan höylättyä tasaisempi muokkauspohja. Hanhenjalka vaihdetaan vakiokärjen tilalle ja maata nostava terän jatke jää paikoilleen. Kummallakin terämallilla maa tulee muokattua kerta-ajolla koneen koko leveydeltä. Terämallin valintaan vaikuttaa lähinnä muokkauspohjan tasaisuusvaatimus. Keväällä muokattaessa hanhenjalkaterä puoltaa paikkaansa tasaisemman kylvöpohjan aikaansaamiseksi.
Piikkirivien takana on tasaus-terät, jotka pyyhkivät terien jäljiltä syntyneet vaot ja harjat tasaisiksi ennen jyräpyörästöä. Tasausterien työjälkeen voidaan vaikuttaa niiden korkeutta säätämällä.
Työasennossa kultivaattorin takaosan työsyvyydestä vastaa pakkerijyrä, joka on kaksi-akselinen. Jyräkiekkojen halkaisija on 530 milliä ja akselien keskinäinen etäisyys 460 milliä. Etummaisen akselin kiekkojen väleissä on maata tasaavat crossboard-latapiikit, mitkä samalla estävät maata tarttumasta kiekkoväleihin. Takakiekot osuvat etukiekkojen väleihin ja kiekkohalkaisijaa pienemmästä akselivälistä johtuen etu- ja takakiekot pyörivät limittäin. Etummainen jyräakseli on hitusen taka-akselia ylempänä. Ratkaisu tuntuu toimivalta, sillä missään oloissa pakkerin eteen ei alkanut kerääntyä maata, eivätkä kiekkovälit muurautuneet umpeen.
Metallisten jyräpyörien ulkokehä on ulospäin avautuvaa u-profiilia. Tarkoituksena on, että profiili täyttyy maa-aineksella ja näin maan pinta tiivistetään maalla. Pakkeri onkin nimetty STS-pakkeriksi (soil to soil). Maakosketuksen tarkoituksena on estää pellon pintaan syntymästä tiivistä kalvomaista pintaa.
Työjäljelle loppusilauksen antaa silmukkapiikein varustettu jälkihara.
Lue testitulokset KM:stä
Taneli Jussila

