Ilmastonmuutos seuraava murheenkryyni
8.5.2009
MTK avasi viimein silmänsä maatalouden ympäristöongelmille ja palkkasi leipiinsä vesiensuojelun asiantuntijan. Nyt pitäisi vielä keksiä, kuinka hyödyntää peltoja ja metsiä taloudellisesti, mutta kuitenkin kestävällä tavalla. Ja pelastaa vesistöt. Ja torjua ilmastonmuutos.
Johanna Ikävalko on toiminut MTK:n ympäristöjohtajana vuoden 2008 alusta alkaen. Aiemmin tutkijana työskennellyt meribiologi on perehtynyt nopeaan tahtiin maa- ja metsätalouden realiteetteihin, ja seisoo nyt jalat tukevasti mullassa. Viherpiipertäjää tai taivaanrantoja maalailevaa ideologia hänestä on turha etsiä. Ikävalko tarkastelee maatalouden ympäristöpulmia elinkeinon harjoittamisen näkökulmasta ja ymmärtää viljelijän arkea.
”Mitään vihreää ilosanomaa ei ole tarkoitus viedä viljelijöille. Unohdetaan turha idealismi ja koetetaan löytää käytännössä toimivat ratkaisut, joilla maata viljellään kestävällä tavalla. Ratkaisujen täytyy olla toteuttamiskelpoisia. Sellaisia, että tekemällä sama asia toisella, ympäristönäkökohdat huomioonottavalla tavalla ympäristöä suojellaan paremmin.”
Tummien vesien tulkki
Ikävalko vaikuttaa juuri oikealta henkilöltä tehtäväänsä. Hän ymmärtää tutkijoiden hieroglyfejä, pystyy kommunikoimaan tutkimustuloksista viranomaisten kanssa ja tuomaan heidän tietoonsa viljelijän näkökulmaa. Ikävalko on asiantuntija, joka voi tulkita MTK:n kenttäväelle tutkijoiden synkkiä tutkimustuloksia ja kertoa mitä oikeasti tiedetään ja mikä on enemmänkin oletusta. Järjestön ei tarvitse olla enää pelkästään puolustuskannalla ja yksinomaan kieltää maatalouden ympäristöongelmia.
MTK:n ympäristöjohtajan yhtenä tehtävänä on pyrkiä huolehtimaan, ettei ympäristö-
lainsäädäntö estä kannattavan maatalouden harjoittamista. Tähän mennessä tapetilla ovat olleet ennen kaikkea vesiensuojelu ja Itämeren tilanne.
”Tällä hetkellä suurin maatalouden ympäristöhaaste on EU:n vesipuitedirektiivin mukaiset vesienhoitosuunnitelmat ja toimenpideohjelmat. Miten yhdistää taloudellisesti kannattava maatalouden harjoittaminen ja taata riittävä vesiensuojelu? MTK:n tehtävänä on katsoa, että vesipuitedirektiivin toimenpideohjelmat ovat realistisia.”
Ikävalko kertoo, että Ruotsissa direktiivin toteuttamisessa on otettu Suomea tiukempi linja. Suomessa toimenpideohjelmat toteutuvat viljelijöille erityisesti ympäristölupien ehtojen ja maatalouden ympäristötuen kautta, mutta Ruotsissa niitä ollaan kirjaamassa lainsäädäntöön, ja niiden toteuttaminen tulee lain mukaiseksi velvollisuudeksi.
Toinen konkreettinen esimerkki ympäristöjohtajan ratkaisukeskeisestä työstä on lannan käytön tehostaminen. ”Ongelma on se, että Suomessa lanta luetaan tällä hetkellä jätteeksi. Se rajoittaa lannan monimuotoisen käytön edistämistä esimerkiksi Ruotsiin tai Tanskaan verrattuna, joissa lanta on sivutuote. Yritämme vaikuttaa lannan statukseen eli saada se sivutuotteeksi, kun lantalainsäädäntöä ja uuden jätedirektiivin toimeenpanoa pian käsitellään.”
Ikävalko tietää paljon ympäristöongelmista ja niiden monimutkaisuudesta. Vaikka tieto lisää tuskaa, ei Ikävalko ole vaipunut pessimismiin. Hän uskoo, että ratkaisuja ympäristöongelmiin löytyy.
”Ja paljon on jo saatu aikaan. Tieto lisääntyy koko ajan, ja sitä mukaa tiedetään paremmin mitä kannattaa tehdä ja mitä ei, eli millä käytännön ratkaisuilla saadaan suurimmat ympäristöhyödyt. Täytyy muistaa, että ratkaisut tehdään aina sillä hetkellä olemassa olevan parhaan tiedon perusteella. Kehitys kehittyy, ja tämän päivän tieto vanhenee ja jopa osoittautuu vääräksi.”
Ikävalko osuu naulan kantaan. Uuden tiedon valossa on muutettava vanhoja käytäntöjä. Maataloudessa perustellaan liikaa asioita ”näin on aina tehty” -argumenteilla. Nyt tiedetään, että hangelle ajetun lannan ravinteet menevät vesistöihin, eikä kukaan enää ihmettele miksei lietettä saa levittää talvella.
Todistetaakka kuuluu syyttäjälle
Ikävalko ei kiellä maatalouden ympäristö-ongelmia, mutta perää oikeudenmukaisuutta ja tutkittuun tietoon perustuvaa neuvontaa ja velvoitteita. Maataloutta on syytetty esimerkiksi vesien pilaamisesta epämääräisillä ja riittämättömillä todisteilla, ja se sotii länsimaista oikeuskäsitystä vastaan. Todistetaakka on syyttäjällä, ei syytetyllä.
”Ympäristöhallinnolla ei ole riittävästi tietoa kuinka paljon ravinteita valuu ja mistä, eikä myöskään tietoa siitä, kuinka paljon ravinnevalumissa voidaan odottaa vähenemistä joidenkin toimenpiteiden avulla. Meillä ei ole olemassa sellaista taulukkoa, josta voisi katsoa, millä toimenpiteellä saadaan minkäkinlaisia ravinnepäästövähennyksiä aikaan.”
Ikävalko näkee tässä suuren ongelman. Maataloudelle asetetaan velvoitteita vähentää ravinnepäästöjään tietty prosenttimäärä. Kuitenkaan ei tunneta lähtökohtaa eli ei tiedetä tarkkoja arvoja, mikä on maatalouden tarkka osuus hajakuormituksesta, paljonko tällä hetkellä valuu ravinteita, missä olosuhteissa se tapahtuu, ja millä toimenpiteillä sitä olisi mahdollista pienentää. Kaikki lukemat ovat arvioita.
”Vain muutamassa tutkimushankkeessa on käytössä jatkuvatoimisia ravinnevalumamittareita, joilla saadaan oikeaa ja reaaliaikaista tietoa valuma-alueen ravinnepäästöistä”, Ikävalko muistuttaa. ”Näiden mittarien laajamittaista käyttöönottoa on edistettävä.” Ilman täsmällistä tietoa ei toimen-piteitäkään voida kohdentaa oikein.
Ikävalko uskoo, että uusi ympäristötukiohjelma rakennetaan sellaiseksi, että ympäristö-
toimenpiteet kohdennetaan sinne, missä sillä saadaan eniten vaikuttavuutta. Ympäristötuen kilpailutuksessa tarvittavan ns. ympäristöhyötyindeksin kehittelytyö onkin alkamassa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteisenä hankkeena.
Toisaalta taas Itämeriasiassa Ikävalkolla on kerrottavana hyviäkin uutisia. Itämeren rannikkovesissä on nyt jo mitattavissa olevia muutoksia ravinnepitoisuuden laskusta. ”Olemme Itämeriasiassa oikealla tiellä. Jatketaan samaan malliin. Ja kun MTK-Satakunnan ja MTK-Varsinais-Suomen sekä Lounais-Suomen ympäristökeskuksen yhteisestä Tehoa maatalouden vesiensuojeluun eli Teho-hankkeesta alkaa tulla hyväksi testattuja käytäntöjä, otetaan niitä sitten käyttöön. Mutta nyt ei tarvitse lähteä hötkyilemään mihinkään, pidetään vain pää kylmänä”, Ikävalko ohjeistaa viljelijöitä.
Ilmastonmuutos seuraava haaste
Murheenkryynit eivät lopu Itämereen. Tulevaisuudessa suurin maatalouden ympäristöhaaste on ilmastonmuutos.
”Parin seuraavaan vuoden aikana maataloudelta kysytään, mitkä ovat teidän keinonne ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa.” Jokaisen on kannettava kortensa kekoon, ja maatalouteenkin pitäisi keksiä työvälineitä, joilla ilmastonmuutosta hillittäisiin. Ilmastonmuutosta tulisi torjua kestävän kehityksen mukaisesti ja samalla kuitenkin taata viljelijän toimeentulo sekä riittävä ruuantuotanto.
Ruotsissa ilmastonmuutoskeskustelu jyllää jo täyttä päätä maataloudenkin kimpussa. Siellä on esimerkiksi väläytelty turvepeltojen viljelykieltoa tai monivuotiselle nurmelle laittamista. Elintarvikkeille ollaan laatimassa ilmastomerkkiä. Kasvihuonekaasupäästöjä pyritään tilkitsemään joka raosta.
”Ei ole kuitenkaan viljelijöitten tehtävä löytää keinoja millä ilmastonmuutosta torjutaan”, Ikävalko sanoo. Ympäristöystävällisten toimintatapojen kehittäminen on tutkimuksen ja neuvonnan tehtävä, ja siinä on syytä huomioida viljelijän kokemuspohjainen osaaminen. ”Tutkimuksessa tarvitsemme ratkaisukeskeistä tietoa, eikä aina pelkkien uusien ongelmien esille nostamista. Tutkimuksen pitäisi myös etsiä työkaluja, joilla saadaan ongelmiin tepsivät keinot.”
Toisaalta parhaat käytännöt ja neuvot viljelijä saa yleensä omilta kollegoiltaan. Ikävalko mainitsee esimerkkeinä suojavyöhykkeiden ja laskeutusaltaiden perustamisen tai suorakylvöön siirtymisen ravinnepäästöjen ehkäisemiskeinoina. Asiat kulkevat yleensä suusta suuhun. Ikävalko uskoo benchmarkkaukseen eli toisilta oppimiseen ja parhaiden käytäntöjen leviämiseen.
Neuvonnan tulisi ottaa benchmarkkaus tärkeimmäksi työkalukseen. Esimerkiksi tilavierailuja ja tilojen välistä yhteistyötä tulisi lisätä. Ruotsissa on saatu hyviä kokemuksia Greppa Näringen -hankkeesta ja Suomessa vastaavasta Teho-hankkeesta.
Ilmastonmuutoksen torjumisessa edetään varmasti samalla tavalla. Parhaat käytännöt leviävät tilalta toiselle. Esimerkiksi lantaloitten kattaminen on hyvä ja melko helposti toteutettava keino vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Siitä tulee jossain vaiheessa varmasti normaali käytäntö, Ikävalko uskoo.
Annaleena Ylhäinen