Vapo leikkaa rajusti helpintuotantoa ja myy kolmasosan helpipelloistaan
9.2.2012
Ruokohelpi oli iso juttu, josta innostuttiin ja jota hehkutettiin viime vuosikymmenellä. Peltobiomassan tuotanto saatiin kuntoon ja satoakin talteen, mutta tuotantoketjun loppupää rupesi yskimään. Helpin poltossa ilmeni teknisiä ongelmia ja päästöoikeuksien halpeneminen johti siihen, että monessa voimalaitoksessa nähtiin taloudellisesti järkevänä ostaa päästöoikeuksia ja siirtyä niitä edellyttäviin polttoaineisiin.
Vapolla ei mene hyvin. Yhtiön liikevoitto painui viime vuonna tappiolliseksi. Henkilöstön määrää vähennetään ja yhtiö realisoi maaomaisuuttaan sekä leikkaa heikosti kannattavia ja tappiollisia toimintojaan.
Puupellettien kysyntä romahti, minkä seurauksena Vapo sulki seitsemästä kotimaisesta tehtaastaan kolme. Yhtään paremmin ei enää mene ruokohelpin kanssa, jonka tuotantoa kasvatettiin viime vuosikymmenen bioenergiahuumassa nopeammin kuin mitä sitä opittiin lämpövoimaloiden bioenergiakattiloihin tunkemaan. Tämän seurauksena helpipaalikasat rupesivat paisumaan niin maatiloilla kuin voimalaitosten pihoilla ja Vapon toimipisteissä.
Ja kun tavaran liikkuminen hidastui, jouduttiin kiristämään myös varastoinnin vaatimuksia, sillä kostuneet paalit kelpaavat voimalaitoksille entistä heikommin. Sadosta maksettava korvaus myöhennettiin ajankohtaan, jolloin paalit onnistutaan toimittamaan energiayhtiöille.
Vastatuuli ei loppunut tähän. Viljelijöitä motivoineen energiakasvituen loppuminen niisti kannattavuutta ja teki viljelystä laajaperäisempää. Lopullinen niitti oli päästöoikeuksien tippuminen alle puoleen aiemmasta, jonka seurauksena lämpölaitoksissa pääteltiin, että on helpompaa ostaa päästöoikeuksia ja käyttää niitä edellyttäviä polttoaineita, kuin taistella helpin syöttöongelmien kanssa.
Ruokohelpin viljelypinta-ala kasvoi 2000-luvun loppupuolella reiluun 16000 hehtaariin, josta sopimusviljelijöillä oli noin 13000 hehtaaria ja loppu Vapon omilla peloilla. Viime keväänä satoa korjattiin enää reilulta kymmeneltä tuhannelta hehtaarilta (10500 ha).
Vapo irtisanoi viime vuoden lopulla noin 350 viljelysopimusta. Irtisanomiset ovat kohdistuneet vahvimmin Etelä- ja Itä-Suomeen.
Lue koko juttu KM:stä
Esa Mustonen

