Maatalouskoneteollisuus toiveikkaana
9.2.2012
Maatalouskoneteollisuus joutui pahaan taantumaan vuoden 2008 lopussa ja on vaivoin toipumassa suurin piirtein samalle tasolle kuin sinänsä ennätyksellisenä vuonna 2008. Nousun merkit alkoivat näkyä vuoden 2010 alkupuolella. Koko maailman maatalouskoneteollisuuden arvoksi lasketaan vuodelle 2011 noin 68 miljardia euroa. Vuonna 2017 markkinoiden kokonaisvolyymiksi arvioidaan 95 miljardia euroa.
Parhaiten notkahduksen kestivät isot pörssi-yhtiöt, joilla on toimintaa kaikilla mantereilla, siis Deere & Co, CNH ja Agco. Näitä auttoi kysynnän voimakas kasvu Etelä-Amerikassa. Sen sijaan eurooppalaisilla perheomisteisilla yhtiöillä oli tukalampaa.
Joka tapauksessa kuusi suurinta ”longlineria” (yhtiötä, joka tarjoaa traktorien ohella puimureita, rehunkorjuukoneita ja kurottimia) muodostavat koko maailman maatalouskoneteollisuuden arvosta 44 %.
Euroopan maatalouskonevalmistajien järjestö CEMA pyytää kuukausittain jäsenyrityksiltään tulevaisuudenennusteita, jotka laitetaan CEMAn suhdannebarometriin. Se meni roimasti pakkasen puolelle marraskuussa 2008 ja säilyi syvästi pessimistisenä (-70 pistettä) syyskuulle 2009 saakka. Siitä alkoi nousu ja nollaraja tavoitettiin heinäkuussa 2010 ja optimismi kasvoi tasaisesti maaliskuulle 2011 saakka (pisteluku +45). Sitten tuli notkahdus ilmeisesti Euroopan talousongelmien takia. Matalimmillaan odotukset olivat loka-marraskuussa (+30 pistettä). Ilmeisesti Agritechnica-näyttely antoi luottamusta teollisuudelle ja joulukuussa barometri kääntyi jälleen nousuun.
Trendejä EU:n ulkopuolelta
Vaikka Venäjästä tuli Maailman Kauppajärjestön WTO:n jäsen joulukuun puolivälissä 2011, ei ole itsestään selvää, että koneiden vienti Venäjälle ryöpsähtäisi kovaan vauhtiin. Itar-Tassin mukaan (21.12.2011) pääministeri Putin oli sanonut, että WTO-sopimuksen sisälläkin Venäjä voi ottaa käyttöön omaa tuotantoa suojaavia toimia. Uutinen antaa ymmärtää, että Venäjä on varautunut viimeisten puolenkymmenen vuoden aikana omiensa puolustamiseen. Tämä viittaa siihen, että koneiden tuonti on sallittua, mutta ulkomaisia toimijoita kannustetaan investoimaan tuotantoa Venäjälle.
Presidentti Medjedev on puolestaan todennut, että suurin ongelma tällä hetkellä on maatalouskoneiden harmaa tuonti. Artikkelista kävi myös ilmi, että Venäjä pystyy organisoimaan viljan tuotannon sekä siihen läheisesti liittyvän siipikarjan ja sianlihan tuotannon. Sen sijaan ongelmallisempaa on maidon ja naudanlihan tuotanto, koska tämä ala on vähiten kehittynyttä.
Asiaa voidaan nähdä toisinkin päin: Venäjän tulo WTO:n jäseneksi merkitsee Martin Richenhagenin mukaan, että toimintamahdollisuudet paranevat. Agco kertoo pikapuoliin, meneekö se takaisin Venäjälle yhteistyöyritysten kautta vai omillaan.
Venäjällä myytiin tammi-syyskuussa 29000 traktoria eli tuplamäärä edellisvuoteen 2010 verrattuna. Myös puimurien myynti lisääntyi saavuttaen 6400 kappaleen määrän.
Argentiinan valtio havaitsi, että sillä oli maatalouskonekaupasta alijäämää 300 miljoonan dollarin verran viime vuonna. Asiantilan korjaamiseksi valtio on vaatinut alalla toimivia konserneja investoimaan paikalliseen tuotantoon. CNH on luvannut investoida 100 miljoonaa, Deere & Company 130 miljoonaa, Agco 140 miljoonaa ja Claas 60 miljoonaa dollaria Argentiinassa tapahtuvaan maatalouskonetuotantoon.
Lue koko juttu KM:stä
Hannu Niskanen

