Traktorikaupan pohjakosketus?
12.2.2010
Viime vuonna Suomessa rekisteröitiin 2851 varsinaiseksi traktoriksi laskettavaa ajoneuvoa. Kriteerinä on vähintään 35 kW:n teho ja yli 1800 kilon omapaino. Alempana rekisteröinneissä on viime vuosikymmeninä käyty vain lamavuonna 1993. Viime vuotta edeltäneiden kymmenen vuoden keskiarvo on 4483 traktoria.
Prosentuaalisesti kappalemäärien lasku edellisestä vuodesta oli 23 %. Jos tarkastellaan viime vuonna tehtyjä kauppoja, on pudotus vielä tätäkin suurempi, sillä vuodenvaihteen 2008–2009 siirtymät kaunistelivat lukuja jonkin verran.
Traktoreiksi rekisteröityjen ajoneuvojen kokonaismäärästä kymmenen vuotta sitten oli ruohonleikkureita, mönkijöitä ja muita pienkoneita vajaat 200 kpl. Määrä pysyi melko vakiona aina vuoteen 2006 asti, mutta sen jälkeen nousu on ollut jyrkkää. Toissa vuonna niiden myynti kasvoi yli kaksinkertaiseksi ja viime vuonna päädyttiin 75 %:n nousukulmassa 1394 rekisteröintiin, vaikka varsinaisten traktorien myynti romahti.
Käytännön Maamiehen tilastoissa on vuodesta 1999 alkaen käytetty 40 kW:in tehorajaa, mikä antoi tänä vuonna jokseenkin saman tuloksen kuin Traktorikauppiaiden yhdistyksen tilastointia varten sopimat 35 kW:in ja 1800 omapainokilon rajat. Viime vuoden tilastoista alkaen tukeudumme näihin lukuihin ja aiempina vuosina käyttämämme markkinaosuustilastot ja kokonaismyyntimäärät ovat suoraan vertailukelpoisia.
Katso traktoreiden myyntitilastot KM:stä
Timo Mikkola

