Traktoriteollisuuden tapahtumat ja trendit konserneittain
7.2.2007
Maailmassa tapahtuu paljon. Kun esimerkiksi Etelä-Amerikan traktoriteollisuus on taantunut pari vuotta, EU:sta Tyynellemerelle ulottuvalla kaistaleella on yhä enemmän vipinää. Intian ja Kiinan valmistajat kehittyvät ja traktoriteollisuuden maailmankuva saattaa muuttua seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Deere & Co
Viime vuonna tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Deere & Company osti Heinrich Lanz AG:n maatalouskonetehtaat Mannheimista Saksasta. Tuolloin oli juuri valmistunut 200 000. Lanz Bulldog -traktori. Vuonna 1960 esiteltiin täysin uudet mallit. Alkuun tuotteita myytiin kaksoisnimellä John Deere-Lanz, mutta pian nimeksi tuli John Deere. Mannheimin tehtaasta on kasvanut Euroopan suurin alallaan. Yhtiön tehtaalla Waterloossa Iowassa valmistui puolestaan miljoonas JD-dieselmoottori.
John Deere tuli kurottajamarkkinoille vuonna 1995, kun se osti irlantilaisen kurottajavalmistajan Matbron. Tuotantoa ei jatkettu Irlannissa, vaan se siirrettiin yhtiön leikkuupuimuritehtaalle Zweibrückeniin Saksaan. Tuotanto lopetettiin viime lokakuussa ja Zweibrücken keskittyy puimureiden ja ajosilppureiden valmistukseen. Deere sanoo analysoineensa markkinoita ja todenneensa ne kyllästyviksi. Yhtiö ei ainakaan tällä hetkellä aio hankkia kurottajia muilta valmistajilta. Lisäksi se lopetti Bombardier Recrea-tional Productsin (BRP) kanssa kolme vuotta sitten solmimansa sopimuksen mönkijöiden myynnistä.
Nämä sinänsä pienet muutokset osoittavat, että Deere & Co trimmaa liiketoimintaansa tulevaisuuden suurempiin haasteisiin. Se on ostanut sadetuslaitteita valmistavan yhtiön Roberts Irrigationin. Deere on laskenut, että vesi on tulevaisuudessa tärkeä resurssi ja sadetus nousee yhä tärkeämmäksi tuotantotekijäksi. Yhtiö on myös kiinnostunut tulemaan mukaan tuulivoimalabisnekseen.
Keväällä 2006 Deere&Co:n pääjohtaja Robert Lane tapasi Venäjän maatalousministerin Aleksei Gordeevin. Keskustelunaiheena oli ollut John Deere -traktoritehtaan perustaminen Venäjälle. Deere on tehnyt kolmen vuoden ajan markkinatutkimusta ja näkee mahdollisuudet tehtaan perustamiseen melko hyviksi. Yhtiöllä on vuonna 2005 rekisteröity yritys John Deere Orenburg Venäjällä.
Markkinavoimat palkitsivat Deeren strategiaa, sillä osakkeen arvo nousi 40 % viime vuoden aikana.
Eurooppalainen 19 ammattilehden raati valitsi John Deere 8030 -traktorin Vuoden Traktoriksi 2007 Italian Eima-näyttelyssä.
CNH
Kun vaikeuksissa painiskellut Fiat-konserni on noin neljältä viidesosalta maatalous- ja maansiirtokoneyhtiön Case New Hollandin omistaja, CNH:n on pitänyt ansaita asemansa. Sitä helpotti, kun Case New Hollandin hallituksen puheenjohtajaksi valittiin yhtiökokouksessa Sergio Morchionne, koko Fiat-konsernin johtaja, joka on pannut etenkin Fiatin autopuolta kuntoon.
Valinta osoittaa, että konserni haluaa johtaa aktiivisesti tytäryhtiöitään. Yhtiö on alkanut tuottaa voittoa. Morchionne on vakuuttanut, että huhuista huolimatta Fiat haluaa omistaa sekä CNH:n että kuorma-autoyhtiö Ivecon.
Morchionne myönsi viime syksynä, että Fiat oli tehnyt yritysostoissaan virheitä tuotemerkkipolitiikassa. Kun Fiatin omistama, Fiat-traktoreiden ja Ford-maatalouskonetuotteiden perillinen New Holland osti Casen, alkoi suuri yhteensulattaminen. Uusi yhtiö CNH yhdisti mallisarjoja ja etenkin Case IH -tuotemerkki kärsi kustannusjahdissa ja yhteisissä alustoissa (platformeissa). Pienempien mallien tuotemerkkejä erottavaksi tekijäksi tuli lähinnä väri.
Nyt CNH haluaa terävöittää tuotemerkkiensä profiileja. Case IH:n tiedote kertoo, että tämä divisioona haluaa kuunnella asiakkaiden ääntä — sinänsä klassinen huomio. Case IH -tuotemerkin arvoiksi julistetaan tehokkuus, suuret perinteet, tuottavuus ja helppo lähestyttävyys yhtiön edustajiin ympäri maailmaa.
Samalla Case IH -logotyyppiä on paranneltu. Case IH:n brädilupaukseksi eli sloganiksi tulee ”For those who demand more” eli ”Enemmän vaativille”. Tällainen sutkaus asetetaan yleensä logotyypin alle.
Case IH:n eurooppalainen pääkonttori on nyt sijoitettu St Valentiniin Itävaltaan Steyr-tehtaan yhteyteen. Steyrissä on 60 vuoden perinteet traktorinvalmistuksessa. CNH on investoinut hiljakkoin St Valentiniin 20 miljoonaa euroa.
New Hollandin traktorisarjojen kirjainliitteet ovat olleet vaikeaselkoisia, TND, TNN, TDD… Asiantilaa korjattiin jo suurimpien koneiden eli 8000-sarjan osalta. Hiljattain on esitelty Euroopassa virallisesti 7000-sarja, joka korvaa TM-sarjan. Tonniluvuilla tullaan lähelle aikaisempien Ford-traktoreiden mallimerkintöjä.
Lue koko juttu KM:stä
Hannu Niskanen

