Siirrettävä valmistalo ratkaisi asunto-ongelman
27.11.2009
Hartiapankkirakentaminen on Suomessa edelleen arvossaan. Lajia harrastaneet tietävät, ettei kaiken tekeminen itse ole silti aina auvoisin tie. Hämäläiselle maitotilalle hankittiin työntekijän asuintalo täysvalmiina. Kun ”pystytyksen” aika koitti, rakennus ilmestyi tontille sananmukaisesti päivässä.
Hämäläisen, Tuuloksen kirkonkylän kupeessa sijaitsevan Ylöskartanon tilan isännällä Janne Näsillä oli pari vuotta sitten käsissään tilanne, jossa noin 50 lypsävän maitotilalle tarvittiin kipeästi ulkopuolista työvoimaa. Työvoimatoimistoon kiikutettuun ilmoitukseen tuli pian vastauksia, osa jopa kovasti varteenotettavia. Ongelmaksi muodostui kuitenkin työntekijän asuminen.
”Eräskin hakija ei olisi suostunut edes muuttamaan paikka-kunnalle. Minä taas halusin, että tuleva karjakko asuisi tilan lähistöllä, jotta hän voisi hoitaa esimerkiksi navetan iltatarkastuksia. Tai olisi tavoitettavana, kun keinosiementäjä saapuu”, Näsi kertoo.
Virosta Suomeen töihin hakeneelle Irina Maloginalle tilan lähellä asuminen ei sinällään ollut ongelma. Mutta mistä taikoa työntekijälle asunto? Nykyään Hämeenlinnaan kuuluvan, silloisen Tuuloksen kunnan omat vuokra-asunnot olivat kaikki varattuja.
”Tiesin, että entuudestaan tuntemallani Olavi Hallikaisella saattaisi olla asuntoja vuokrattavana. Vaan eipä ollut. Hän sen sijaan esitti, että jos tuotaisiin paikalle uusi, täysin tehdasvalmis talo. Ajatus tuntui hyvältä, sillä rakentamista on tilalla ollut jo ihan tarpeeksi. Mieleeni myös tuli, että miksi työntekijä maksaisi vuokraa ulkopuoliselle. Niinpä innostuin aiheesta”, Näsi toteaa.
Nopeaa toimintaa
Vikkelästi käynnistyneen projektin taustalla oli se, että Olavi Hallikainen sattuu olemaan Näsin tilalta parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevan Teijo-Talot Häme Oy:n toimitusjohtaja. Yritys on yksi neljästä Teijo-valmistalokonseptiin pohjautuvia rakennuksia tekevistä talotehtaista.
”Tammikuussa 2008 teimme kaupat. Talo oli paikalla saman vuoden huhtikuun lopulla. Koko hommaan kului aikaa noin kolme kuukautta. Talotehdas huolehti rakennus-lupien hakemiset. Ne järjestyivät näppärästi”, Näsi muistelee.
Rakennukseen liittyvät asiat sujuivat itse asiassa helpommin kuin kunnallistekniikan järjestäminen tontille, jossa vesi- ja viemäröintilinjoja ei entuudestaan ollut.
”Lähellä oli onneksi runkolinja. Tarvittava tienalitus nosti kuitenkin hintaa. Toisaalta mitoituksiin tehtiin varaa myös sille, että taloja tulee joskus lisää. Matkalle rakennettiin näin ollen jakokaivo ja putkista tehtiin kerralla isommat”, Näsi selvittää.
Liitännät nostivat hankkeen hintaa merkittävästi. Kyse on kuitenkin kustannuksista, jotka eivät ole sidoksissa siihen, minkä-
tyyppinen talo tontille hankittiin.
”Kokonaisuudessaan karjakon asunnon hinnaksi tuli aika lailla tasan satatuhatta euroa. Kunnallistekniikan osuus oli tästä huomattava, lähes kaksikymmentä tuhatta”, Näsi muistuttaa.
Uudenlaista ajattelua
Tavanomaisesta pienrakentamisen näkökulmasta Ylöskartanon tilan lisäasumistarpeet ratkaistiin todella nopeasti.
”Talot tehdään jollain neljästä tehtaastamme käytännössä kokonaan sisätiloissa. Esimerkiksi Tuuloksessa mahtuu tehdashalliin sisään kerralla kuusi työn alla olevaa rakennusta. Kaikki työt tehdään näin ollen säänvaihteluilta, etenkin sateelta suojassa. Normaali talon toimitusaika on kuutisen kuukautta. Monasti yllämme tarvittaessa myös lyhyempiin aikatauluihin”, Hallikainen kertoo.
Teijo-talot eivät oleellisilta ratkaisuiltaan eroa tavanomaisista rakentamisesta kovinkaan paljon. Esimerkiksi lämmöneristävyysvaatimukset toteutetaan aivan samoin, ellei jopa tiukemmin periaattein kuin muussa pienrakentamisessa.
”Sisällä tekemällä laatu voi monelta osin olla parempaa kuin paikalla rakennettaessa. Eikä kyse välttämättä ole siitä, että perinteisessä rakentamisessa oltaisiin aina huolimattomia. Ulko-olosuhteet eivät aina vain salli samanlaisia työtapoja ja tarkkuutta kuin tehtaalla rakennettaessa”, Hallikainen arvioi.
Talo tehdastyönä täysin valmiiksi tuo muitakin etuja, kuten materiaalien tehokkaamman käytön, mahdollisuuden jätevirtojen parempaan hallintaan sekä sulavamman logistiikan. Hallikainen uskoo, että valmistalokonsepti parantaa myös rakentamisen ekologisuutta.
”Suuret hankintaerät säästävät energiaa. Tontin ja lähiympäristön roskaantuminen sekä monet muut rakentamisajan haitat vähenevät, kun talo tehdään tehtaalla valmiiksi.”
Lue koko juttu KM:stä ja katso rakennuspiirustukset KM:stä
Kyösti Isosaari

