Kalkkitaulukko nopean neutralointikyvyn mukaan
16.10.2009
Käytännön Maamiehen perinteinen kalkkitaulukko on päivitetty jälleen kerran helpottamaan viljelijöitä kalkitusaineiden valinnassa.
Kalkkitaulukko seuraavalla aukeamalla tuo esille sekä alan suurten toimijoiden tuotteet että helposti muiden varjoon jäävien pienempien yrittäjien tuotevalikoimat, joiden avulla ainakin osa tuottajista on onnistunut saamaan tavanomaista edullisemman kohennuksen peltojensa viljavuuteen.
Taulukossa esitetään kalkitusaineet edullisuusjärjestyksessä, kun viljelijän tavoitteena on saada tietty neutralointivaikutus peltoon nopeasti. Nopeasti siksi, että kalkitukseen tehty sijoitus tuottaisi reilun sadonlisän heti kalkitusta seuraavien kasvukausien aikana.
Vertailua varten olemme laskeneet, kuinka paljon tarvitaan kutakin markkinoilla olevaa kalkitusainetta tuottamaan sama nopea kalkitusvaikutus, mikä saadaan viidellä tonnilla maassamme yleistä kalsiittia, jonka nopeavaikutteinen neutraloiva kyky on 20 prosenttia.
Esimerkiksi karkearakeisempaa kalkkikivirouhetta, jonka nopeavaikutteinen neutralointikyky on vain 10 prosenttia, tarvitaan kaksinkertainen määrä tuottamaan sama nopea vaikutus.
Taulukoon on lisäksi koottu tuotteiden hinnat lastauspaikoilla, tuotteiden rahdit sadan kilometrin päähän ja levityskustannus. Näistä tiedosta voidaan laskea kunkin tuotteen hinta peltoon levitettynä euroa per tonni, ja lopulta vertailukelpoinen, tietyn kalkitusvaikutuksen hinta euroa per hehtaari. Viljelijän kannattaa ostaa peltoon kalkitusvaikutusta, ei tonneja.
Hienojakoiset ja sivutuotteet kärjessä
Vertailu paljastaa samat totuudet kuin ennenkin. Teollisuuden sivutuotekalkit, joiden louhinnasta ja jauhamisesta ei tarvitse maksaa enää toistamiseen, ovat edullisuutensa ja hyvän nopean neutralointikykynsä ansiosta edullisimpia tuotteita. Hehtaarin kalkituskustannus peltoon levitettynä jää alle sataan euroon. Mutta näitä tuotteita ei riitä kaikille.
Suurin osa kalsiiteilla tehtävistä kalkituksista tuottaa noin 150-200 euron kustannuksen. Ja kun maahan tarvitaan magnesiumpitoista tavaraa, kasvaa kertakalkituksen hehtaarikustannus jopa kolmeensataan euroon. Mutta kustannus on toki kohtuullisempi, kun tilannetta tarkastellaan hitaamman kalkitusvaikutuksen kautta.
Taulukon hännille jäävät Biotiitti ja Bio-Apatiitti ovat enemmän lannoitteita kuin kalkitusaineita, mutta niillä on myös kokonaisneutralointikykyä (13 ja 18 %).
Aivan alinna olevista tuhkista ja kuonista ei laskettu kalkituskustannusta nopeavaikutteisuuden suhteen, sillä tätä arvoa ei tarvitse enää näistä tuotteista uuden lain mukaan ilmoittaa. Monet näistä tuotteista pärjäsivät kuitenkin ihan hyvin kokonaisneutralointikyvyn mukaisessa tarkastelussa.
Tuhkia ei enää edes luokitella kalkitusaineiksi vaan epäorgaanisiksi lannoitteiksi. Nämä aiemminkin kalkkitaulukossa olleet tuotteet haluttiin kuitenkin pitää taulukossa muistuttamassa tuhkien kalkitusvaikutuksesta. Niiden saatavuus ja käyttökelpoisuus pelto- ja metsäkäyttöön kannattaa edelleen selvittää oman alueen toimijoilta.
Järjestys myös kokonais-neutralointikyvyn mukaan
Olemme laskeneet saman vertailun myös kokonaisneutralointikyvyn mukaan. Eli kuinka paljon tarvitaan mitäkin tuotetta, jotta saadaan sama pitkän ajan kuluessa saavutettava kalkitusvaikutus kuin mitä saadaan aikaan kalsiitilla, jonka kokonaisneutralointikyky on 33 prosenttia. Tämä taulukko on haettavissa pdf-tiedostona lehtemme nettisivuilta www.kaytannonmaamies.fi. Samoilta sivuilta löytyvät myös kalkkituottajien yhteystiedot.
Maanparannusaineen valinnassa on toki muitakin tekijöitä kuin nopea ja hidas kalkitusvaikutus ja hinta. Kaikkia tuotteita ei ole saatavilla kaikille tiloille eikä massatuotteitakaan kannata välttämättä rahdata valtakunnan toiselle puolelle. Rahdit ratkaisevat paljon. Magnesium-pitoisuuskin pitää ottaa huomioon. Taulukon Mg-sarakkeeseen on lisätty sopivan tuotteen löytymistä helpottava taustaväri. Mitä tummempi on taustaväri, sitä enemmän tuotteessa on magnesiumia.
Taulukossa ilmoitetut hinnat ovat tämän syksyn verottomia hintoja lastauspaikalla. Rahti- ja levityskustannuksena on käytetty joko todellisia tuotekohtaisia tai keskimääräisiä hintoja.
Nordkalkilla ja Yaralla on käytössä kausihinnoittelu. Nordkalkin hinta on sänkikauden (1.9.-31.12.) hinta. Edullisin hinta on kesällä (1.5.-31.8.) -8 % ja sänkikauden (1.9.-31.12.) alennus on -4 % talvikauden (1.1.-30.4.) perushinnasta.
Yara Suomen edullisin hinta on voimassa heinäkuusta syyskuun loppuun. Sarakkeessa ilmoitettu hinta on viisi prosenttia kalliimpi, loka-tammikuussa tilatun kalkin hinta. Toinen viiden prosentin korotus koskee helmi-kesäkuun tilauksia.
Taulukon vakuustodistuksessa ilmoitettavat tiedot on tarkistettu Evirassa. Viranomaisvalvonnassa ei ole havaittu vakuusarvoista poikkeavia tuloksia tämän eikä viime vuoden aikana, ylitarkastaja Titta Suoniitty kertoo.
Esa Mustonen

