KM

Viljasatokilpailu 2003: Ennätyshelteet leikkasivat huippusadot

8.11.2003

Viljasatokilpailun kilomääräiset tulokset olivat aiempien vuosien parhaisiin tuloksiin nähden vaatimattomia. Yhtään kahdeksantuhannen kilon satoa ei saatu, vaikka viljelijät saivat ensimmäistä kertaa valita mailleen sopivimman viljalajin. Hyvin talvehtineet syysviljalohkot viihtyivät menneen kesän oloissa paremmin kuin kevätviljat, joiden kylvöt osittain myöhästyivät sateiden takia, ja jotka kärsivät enemmän heinäkuun pitkästä hellejaksosta. Voiton vei tästä huolimatta kevätvehnää kylvänyt ja sadetusta käyttänyt Pasi Järvinen Perniöstä.

Viljasatokilpailu oli tänä vuonna kärjen osalta äärimmäisen tiukka. Kilpailijoiden tarkkaa järjestystä ei tiedetty, ennen kuin viralliset kosteusmäärityksen Suomen Rehun viljalaboratoriosta valmistuivat. Kärjessä oli pitkään hauholaisen Eero Kaivolan Tarso-syysvehnä, sitten merikarvialaisen Juhani Kotirannan Picasso-hybridiruis ja kolmantena kärköläläisten Pasi ja Lasse Virosen Urho-syysvehnä.

Kaikki sadot eivät olleet tässä vaiheessa vielä kuitenkaan puitu. Näytti siltä, että syysviljat ottavat koko potin. Syysviljojen menestystä täydensi vihtiläinen Niko Ahlqvist puimalla Gunbo-syysvehnän neljänneksi.

Viimeisten tulosten joukossa oli yllätys. Pasi Järvinen Perniöstä kiilasi Amaretto-kevätvehnällä niukasti ykköseksi ohi parhaiden syysviljojen tuloksella 7 624 kiloa. Voitto meni siis Varsinais-Suomeen, seuraavat sijat Hämeeseen ja Satakuntaan.

Kisan ensikertalaisen, Eero Kaivolan Tarso-syysvehnä viihtyi mainiosti Hauhon ilmastossa. Kaivola jäi vain 96 kilon päähän voittajasta. Kolmanneksi sijoittui Juhani Kotiranta, joka jäi hopeasijasta jälkeen vain yhden säkillisen.

Aiemmin hyvin menestyneet pohjanmaalaiset miehet joutuivat tällä kertaa nöyrtymään koko porukka. Vain yksi heistä ylsi juuri ja juuri pistesijoille. Viljakisan veteraani Jussi K. Niemistö jäi lähes tuhat kiloa voittotuloksesta Belinda-kauralla.

Veden kanssa ongelmia
Kasvukausi oli ainakin veden suhteen äärimmäinen. Kylvöjen aikaan vettä tuli liikaa, heinäkuussa sitä ei tullut monin paikoin useaan viikkoon lainkaan, vaikka olisi silloin kaivattu.

Toki vettä oli monin paikoin ihan sopivasti, jos viljelijä ehti kylvää lyhyeksi jääneiden kylvökausien aikana. Osassa Suomea viljakasvustot olivat komeammat kuin miesmuistiin.

Huippusatoja ei tänä vuonna tullut ehkä juuri ennätyksellisen pitkien helteiden takia. Kasvustot kehittyivät helteiden aikana liian nopeasti ja siihen yhdistynyt veden puute pahensi tilannetta.

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
Verkkopalvelu
Ilmoitushinnat ja mainosmuodot
Tekniset tiedot
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotiliesi
Kotilääkäri
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza