Tilojen välinen viljakauppa vetämään
14.8.2009
Yhteistyössä mietityllä sopimuksella sinetöity tilojen välinen viljakauppa toimii hyvin, säästää kuluja ja tarjoaa win/win -mahdollisuuden. Nyt sopimuksia syntyy nihkeästi ja vanhojakin on katkolla. Tilanteen syitä ja ratkaisuja on mietitty eri tahoilla. Työlistalla on avoin yhteistyö, asennemuutos ja kunnon kauppapaikka.
Tilojen välinen viljakauppa on kannatettava toimintatapa. Siinä pannaan sopimuspaperille yhteiset pelisäännöt, säästetään rahtikuluja, vältetään kaupan välistäveto ja hyödynnetään joustomahdollisuudet.
Eläintila saa sanoa sanansa lajikevalikoimaan, ja suunnitelmaa toteuttava viljelijä saa laatutuotteestaan kelpo hinnan. Esimerkillinen win&win -tilanne, kaikki voittavat. Kukaan ei sanele, vaan yhteistyö toimii. Koko ruokaketju pellolta kuluttajalle tasataan reiluksi, ja hyvät ja huonot vuodet siedetään reilusti yhteisvoimin.
Näin on paperilla. Käytäntö tökkii pahasti, vaikka markkinatalouden peruselementit, kysyntä ja tarjonta ovat olemassa. Karjatila kaipaa rehuviljaa ja viljatilalla on myytävää.
Nyt uusia tilojen välisiä sopimuksia syntyy nihkeästi, ja viljan hintakäyrän käänteet ovat katkoneet jo syntyneitä sopimussuhteita. Perustilanne ei silti muutu. Karjatila tarvitsee yhä rehunsa ja viljatila viljalleen ostajan.
Luottamus ja tahto lähtevät ruohonjuuritasolta, mutta tilanteen ratkaisemiseksi yhteiseen neuvottelupöytään tarvitaan ehkä enemmän tahoja kuin kaksi isäntää. Tarvitaan laajaa asennemuutosta ja lujaa tahtotilaa.
Tilojen välinen viljakauppa ei ole Suomen maataloudesta irrallinen ilmiö, eikä sen ongelmia myöskään ratkaista huomioimatta kokonaisuutta. Moni-tahoisen ja laajalle ulottuvan pattitilanteen avaamista on pohdittu eri tahoilla.
Lihantuottaja peräänkuuluttaa yhteistyötä
”Jotta ymmärtäisimme tilojen välisen viljakaupan vaikeudet perinpohjin, on palattava Suomen ensimmäiseen EU-vuoteen”, sanoo Marko Nummela. Nummela puhuu sekä viljanviljelijän että lihantuottajan kokemuksella. Hän aloitti aikoinaan viljanviljelijänä Koski TL:ssä ja satsasi sittemmin sikoihin ja broilereihin.
”EU muutti yhdessä yössä kaiken. Siihen asti säädelty lihapuoli sai investointitukia ja laajeneminen alkoi. Viljaväki koki ison krapulan, kun hinnasta lähti yli puolet pois. Moneen viljanviljelijän mieleen kylvettiin katkeruuden siemen, kun lihantuottajat laajensivat toimintaansa ja hyötyivät halvasta viljasta. Huono tunnelma poiki yhteistyöongelmia. Lanta- ja koneyhteistyö kuihtui. Suomen maataloudesta tuli entistäkin riitaisempi yhteisö”, Nummela paheksuu.
”Kun viljan hinta sitten nousi edellisvuonna, viljanviljelijäväki koki saaneensa vihdoin jotakin. Sitten kilohinta painuikin vaihteeksi alemmas kuin ennen hinnannousua. Tempoilu on koetellut kaikkia viljelijöitä. Tämänhetkinen halpa hinta kompensoi lihantuottajien viimevuotisia tappioita, mutta kustannustaso pysyy silti kovana.”
”Mielestäni tilanne on kestämätön Suomen maataloudelle. Tällä hetkellä kaikki häviävät rahaa koko ajan. Tilanne tulee vielä vaikeutumaan. A- ja B-alueilta poistuvat pian kansalliset kotieläintuet. Logistiikka on pysyvä haaste. Rahti on Suomessa 10-15 prosentin ylimääräinen kustannus. Yhteistyö on ainoa tie ulos tilanteesta ja eteenpäin,” Nummela painottaa.
Sopimisen hintaesteet
Nummelan kokemuksen mu-kaan tilojen välisten viljasopimusten solmimista vaikeuttaa viljelijöiden haluttomuus sitoutua. Jos sopimus on tehty rehuohrasta ja ohrasta tuleekin mallasohraa, viljelijä haluaakin myydä sitä. Sopimuksiin olisi saatava esimerkiksi viiden vuoden sykli, ja yhteistyötä pitäisi pohjustaa kunnolla.
”Tuote olisi saatava kuntoon ja tavoite selville. Nyt moni viljelijä viljelee massaa ja saa siitä massan hinnan. Hintaneuvottelua ei kaupan kanssa sopiessa käytännössä ole olemassa, vaan viljelijä ottaa hinnan annettuna.”
”Maaseutukeskukset voisivat tulla mukaan kuvioon, ja räätälöidä viljatuotteen kylvöstä ja lannoituksesta alusta asti lihantuottajan ja kasvinviljelytilan tarpeiden mukaan. Sovittu täsmälaatu on eri asia kuin massatuote kummallekin osapuolelle. Samalla solmittaisiin lanta-yhteistyösopimus ja pohdittaisiin lannan tarve tilakohtaisesti sekä haettaisiin lannan vastaanottotuki”, Nummela ehdottaa.
Laatu voitaisiin tarkistaa Nummelan tilalla, mutta ulkopuolinen laboratorio on todennäköisesti myyjän mielestä puolueettomuuden tae. Hehtolitra- ja valkuaisvaatimusten lisäksi roskaisuuden määrä on tärkeä suure.
Suuri läpimenovauhti
Kirsi ja Marko Nummelan Huttula ja Nummela -tilojen rehuntarve on suuri. Lihasikoja on 3 000, broilereita 120 000. Vajaan kolmensadan hehtaarin peltoalalla kasvaa vehnää, ohraa ja härkäpapua. Nummela on laskenut, että vuonna 2010 tarvitaan omilta pelloilta puitavien 1,5 miljoonan kilon lisäksi 3 miljoonaa kiloa ostoviljaa.
Koska määrät ovat suuria, Nummela peräänkuuluttaa joustoa kaikilta osapuolilta. Jo kylvöissä olisi hyvä suorittaa esimerkiksi viiden vuoden ajalle ulottuvaa lajikesuunnittelua. Näin kausi porrastuisi optimaalisesti. Tänä vuonna joku voi viljellä aikasta lajiketta ja joku toinen myöhäistä.
Iso toimija kykenee joustavaan maksujärjestelyyn. Viljan ostoissa Nummelalla on kaikki keinot käytössä: Osa tuodaan kuivana, osa märkänä. Osa ostetaan pystyssä ja puidaan itse omilla koneilla. Osa viljelijöistä saa rahansa etukäteen, toiset toimitushetkellä, joillekin ne pidetään tilillä käyvän koron kera.
Kaupankäynnin esteet matalammiksi
Nummela on pohtinut paljon tilojen välisen viljakaupan toimivuuden parantamista ja internetiin luotavan kauppapaikan reunaehtoja. Hän luettelee tehtävälistan harkitusti ja nopeasti.
”Viljelysuunnitelmat pitää saada tavoitehakuisiksi alusta asti. Aikaiset ja myöhäiset lajikkeet ryhmitellään ja aikataulutetaan, suunnitellaan kasvinsuojelu sekä sovitaan lannan vastaanotto ja tarvemäärä. Seuranta, logistinen järjestely, viljan analysointi ja varastointi ovat tärkeitä etappeja.”
”Kauppapaikka on tehtävä avoimeksi ja mainostettava näkyväksi. Referenssikohteiden lista toimii suosituksena. Maa-
seutukeskukset ja muut yhteistyökumppanit ovat näkyvästi esillä. Jos en itse rahoita, rahoituslaitoksen tekemä tarjous pannaan esille sivulle. Viljelijä voi klikkaamalla selvittää rahoitusmahdollisuudet”, Nummela visioi.
Koko ketju auki
”Jotta viljakauppa saataisiin todella reiluksi, se olisi sidottava lihan hintaan. Myös kuluttajan etu olisi, että koko ketju pelto-eläintuotantotila-teurastamo-kauppa revitään auki. Kaupan pitäisi suostua talkoisiin. Nyt kaupan kate on huikeat 50 %, sillä se on valinnut strategiakseen laajenemisen”, Nummela kuittaa.
”Ruoan arvonlisäverosta puhutaan, mutta samalla marketteja nousee joka notkoon. Jos peli olisi oikeasti reilua, kaikki tuet voisi lopettaa. Oma toimintamme olisi täysin valmis tähän uudistukseen. Tilanteen kokonaisvaltainen ratkaiseminen on edessä joka tapauksessa pian, joten nyt olisi viimeinen hetki aloittaa keskustelu ja toiminta.”
Nummela huomauttaa, että maataloudessa on potentiaalia. Maa makaa taantuman keskellä, mutta maataloudessa tehdyt ja edelleen tehtävät investoinnit ovat pelastaneet paljon.
Riskisijoittajat olisivat tervetulleita maatalouteen. Jos tilallisen tarvitseman rahan vakuutena ovat kiinteistöt, pelto ja metsä, tilan kehitys estyy. Yksi mahdollinen malli olisi viljaan perustuva rahoitussysteemi: 1/3 kokonaistuotosta maksaisi viljelijän omat riskit ulos, 2/3 voitaisiin sitoa lainoitukseen ja rahoitukseen. Rahan hinta saisi olla suhteellinen. Jos tarve on yksi euro, korko olisi pienempi kuin kolmella eurolla.
Lue koko juttu KM:stä
Teija Aaltonen