Tankki täyteen ja rankki talteen
15.8.2008
Bioetanoli on kiehahtanut polttoainekeskustelun kuumaksi perunaksi. Ei ihme, sillä autojen tankkeihin keitellään kirkasta jopa täyslaatuisesta ruokaviljasta. Tätä taustaa vasten kotimaisen St1-energiayhtiön ratkaisu, jossa bioetanolia valmistetaan elintarviketeollisuuden sivuvirroista ja myöhemmin myös yhdyskuntajätteestä, vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Liikennepolttoaineiden biotavoitteet, kuten muutkin ilmastonmuutoskysymykset ovat olleet tapetilla jo pitkään. Tuskin kukaan täyspäinen ihminen suostuukaan enää kailottamaan, että poltetaan surutta öljyä, liekitetään ilmakehää turboteholla ja eletään muutenkin kuin Ellu-tädin siipiniekat. Biopolttoaineilla on tällä hetkellä ennenkokematon tilaus ja tilaisuus.
Biohuuman jalkoihin on toisaalta jäämässä isoja kysymyksiä. Esimerkiksi peltoalan siirtymistä ruokakasvien viljelystä poltto-ainetuotantoon on pidetty eettisesti arveluttavana. Sademetsien katoamista öljypalmuplantaasien alta on arvosteltu kovaan ääneen. Kritiikillä on monessa tapauksessa ollut sijansa, vaikka kokonaisuuksien hallinta on jäänyt arvostelijoilla usein raa’asti puolitiehen.
Kun samaan nippuun on paiskottu poliittissävytteiset arvot ja näkemykset, on biosoppa käynyt sakeaksi. Rankimpien katsantokantojen mukaan mitkään teknologiapohjaiset ratkaisut eivät periaatteessa ole hyväksyttäviä. Ääriradikaaleimmat tahot ovat olleet valmiita uhraamaan luontoarvot, jos kytkykaupalla taataan, ettei kukaan onnistu kehittämään biopolttoainetuotannosta toimivaa bisnestä.
Biopadan poristessa suomalaisen St1 Biofuels Oy:n kehittämä tyystin uudenlainen bioetanolin tuotantokonsepti on onnistunut kuin varkain etenemään tuotantovaiheeseen ilman suurempia riepotteluja. Osasyynä tähän on, että St1-emoyhtiön siipien suojissa muhineista projekteista ei ole paukuteltu henkseleitä ennen aikojaan.
Taikinasta tikkuviinaa
St1-yhtiön lanseeraamissa bioetanolin tuotantomenetelmissä on alusta asti lähdetty siitä, ettei polttoaineen valmistamisessa käytetty raaka-aine saa olla keneltäkään pois. Ensimmäisessä vaiheessa panostukset suunnattiin elintarviketeollisuuden sivuvirtoihin, joista olisi ilman hyötykäyttöä muodostunut jätettä.
Suomessa toistaiseksi kahdella paikkakunnalla toiminnassa olevissa Etanolix-prosesseissa elintarviketeollisuuden sivuvirtojen sisältämistä sokereista tuotetaan perinteisellä hiivakäymisellä etanolia.
Prosessi käymisen jälkeisine tislauksineen on periaatteessa ikiaikainen, mutta se on toteutettu parhaimmalla järkihintaisesti saatavilla olevalla tekniikalla.
”Menetelmässä ei ole varsinaisesti mitään mullistavaa. Käytössä ovat samat ideat kuin isoissa etanolitehtaissa. Etanolix-laitosten tekniikka muodostuu pääsääntöisesti vapaasti hankittavista osista. Merkittävin ero perinteiseen etanolin valmistukseen on lähinnä energiatehokkuudessa ja ehkä myös siinä, ettei kukaan ole aiemmin kiinnostunut tämän mittakaavan tuotantoprosesseista”, S1 Biofuels Oy:n keksijä Antti Pasanen selvittää.
Pieni mittakaava on tehnyt mahdolliseksi tuotannon hajauttamisen. Etanolix-laitoksilla tehdään noin 85-prosenttista etanolia juuri siellä, missä raaka-ainetta syntyy. Etuihin kuuluu myös nopeus, sillä käymisvaihe on poikkeuksellisen lyhyt.
”Bioetanolituotannon kannattavuuden kynnyskysymyksiähän ovat olleet raaka-aineen hinta sekä logistiikan hallinta”, Pasanen muistuttaa.
Lue koko juttu KM:stä
Kyösti Isosaari