Koivukuitupuu polttoon, kuusikuitupuu ei
Monista eri syistä teollistuneessa maailmassa on kasvanut villitys lisätä puun käyttöä energian tuotantoon. Lähtökohta on tosin alhainen: hakatusta runkopuumäärästä läntisissä teollisuusmaissa on poltettu 10-15 prosenttia ja 85-90 prosenttia käytetty teollisuuden raaka-aineena. Köyhissä kehitysmaissa käyttötilanne on tasan tarkkaan päinvastainen: teollisuuskäyttöön menee 10-15 prosenttia ja 85-90 prosenttia käytetään pääasiassa kotitalouksissa ruoan kypsentämiseen ja vastaaviin tarkoituksiin.
Satovuoden 2009 kylvösiemen korkealuokkaista
Viime kesän sadon itävyys vaikuttaa poikkeuksellisen hyvältä. Siemenlevintäiset taudit ovat pysyneet kurissa peittaamalla.
Agritechnica uskoi vahvasti maatalouden automaatioon
Maailman suurin maatalouskoneiden näyttely, Saksan Agritechnica, osoitti jälleen, että maataloustuotteiden vaikeasta markkinatilanteesta ja konekaupan hidastumisesta huolimatta alan isot tekijät satsaavat tulevaisuuteen. Saksassa kiinnostus maatalouspohjaiseen bioenergiaan ei osoita laantumista ja koneissa puolestaan automatiikka ja sähkö ovat tulleet jäädäkseen. Kaikki näyttelyn kultamitalit menivät elektroniikkaan pohjautuville ratkaisuille.







